tiistai 13. syyskuuta 2016

Riitta Jalonen: Kirkkaus

Riitta Jalonen: Kirkkaus
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 352

- Janet Frame, te olette saanut hienon palkinnon. Meidän piti tehdä teille piakkoin lobotomia, mutta minä otan teidät pois leikkauslistalta. Olen päättänyt, että teidän pitää pysyä sellaisena kuin te olette.

Elämä ei ole jakanut kummoisia kortteja nuorelle Janetille. Hän on menettänyt molemmat siskonsa traagisissa hukkumisonnettomuuksissa ja elämä vanhempien sekä epilepsiaa sairastavan veljen kanssa köyhyyden keskellä ei ole helppoa. Sielukas ja herkkävaistoinen Janet saa lohtua sanoista ja kirjoittamisesta. Tietty melankolia ja kuolemantoive piinaavat kuitenkin häntä ja hän päätyy lopulta mielisairaalaan, josta alkaa vuosikausia kestävä piina. Välillä Janet pääsee hoidosta pois ja yrittää elää normaalia elämää, mutta psykiatrian ammattilaisten hänelle antama virheellinen skitsofreenikon leima vaikuttaa väkisinkin hänen sisäiseenkin maailmaan ja käsitykseen itsestä. Kaiken kaoottisen ja ahdistavan keskellä Janet kuitenkin sinnittelee ja saa lohtua myös luonnosta ja pienistäkin asioista ympärillään. Hän kantaa mielessään niin eläviä kuin kuolleita. Ajatuksiin ja sanoihin sukeltaminen pelastaa hänet häneltä itseltäänkin. Sitä ennen on kuitenkin kuljettava pitkä ja vaikea tie, ennen kuin kirkkaus koittaa.

Haluan unohtaa toisia hetkiä ja toisiaa pitää mukanani, mutta ne sulavat samaan kuvaan, hyvä ja paha elämä, molemmissa käsissä rumaa ja kaunista, tuskan vastakohta on ilo, surulla ei ole vastakohtaa. Suru on yksinäinen kulkija, sen on pakko löytää oma tiensä.

Uusiseelantilainen Janet Frame (1924-2004) on toiminut suurena inspiraation lähteenä Riitta Jalosen uusimmassa teoksessa Kirkkaus. Jalonen kertoo kirjan loppusanoissa havahtuneensa Frametin olemassaoloon jo 90-luvulla Uudessa-Seelannissa, mutta kesti näin kauan, ennen kuin Jalonen sai luotua Frametin muistoa kunnioittavan tarinan kansien väliin asti. Sitä ennen hänen oli kirjoitettava toisia tarinoita ja Janetin fiktiivinen tarina sai hautua rauhassa. Jalonen kertoo lukeneensa Frametin teoksia sekä myös hänestä kertovan elämäkerran. Hän kertookin Michael Kingin kirjoittaman elämäkerran toimineen suurpiirteisenä karttana Janetin elämänkulkua käsitellessään, mutta itse tapahtumat ja yksityiskohdat ovat isoilta osin fiktiivisiä. Jalonen on kuitenkin selkeästi perehtynyt niin intensiivisesti Janetin elämään, että se paistaa koko kirjasta läpi alusta loppuun. Kirjaa lukiessa hämärtyy raja siitä, missä on Jalosen ääni ja missä Janetin. Aivan kuin Janet kertoisi itse tarinaansa Jalosen tekstin kautta.

Olen lukenut ehkä vuoden parhaan kirjani. Vuotta on toki vielä jäljellä, mutta Kirkkaus on nyt niin lujasti sielussani, etten tiedä miten osaisin sitä kuvailla riittävän hyvin. En ollut ennen tätä kirjaa edes kuullut Janet Framesta ja haluaisin vain lukea hänestä lisää ja lisää. Laitoinkin jo tilaukseen ulkomailta hänen Faces in the Water-teoksen, joka lienee yksi vaikuttavimmista Frametin julkaisuista. Olen yhä jotenkin todella voimakkaasti kiinni kirjan tunnelmassa ja hämmästelen, miten äärimmäisen taitavasti Jalonen on sen toteuttanut. Vaikutuin toki jo vuosi sitten Jalosen tyylistä kirjoittaa hänen Kuka sinut omistaa -teoksessa. Kirkkaus on kuitenkin niin kertakaikkisen täydellinen kirja, että en edes keksi riittäviä sanoja kuvaamaan sitä. Kirkkaus on sydänjuuria myöten ravisutteleva kaunis tarina ihmisyydestä raskaissa olosuhteissa ja siitä, miten sanat voivat pitää ihmisen pinnalla kovassakin sisimmän myrskyssä. Ihan huikea!!! Kirja on täynnä sivumerkkilappuja, kun olen halunnut merkata vaikuttavimpia kohtia, yksittäisi lauseita. Tätä kirjaa en anna omasta hyllystäni edes lainaan kenellekään. Tämä on yksi niitä suuria sielukirjoja, jotka haluaa pitää vain itsellään.

- Olen sinun takiasi joko onnellinen tai onneton. Molemmat tunteet ovat niin voimakkaita ja äärimmäisiä, ettei kummankaan kanssa voi elää. Sen tähden minun pitää kuolla.

Kirkkauden on lukenut myös mm. Arja ja Annika!

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen

Johanna Holmström: Sulje silmäs pienoinen ( Hush baby)
Suomentanut: Tuula Kojo
Kustantaja: Otava 2015
Sivuja: 396

Hitaasti aika väistyy ja paljastaa kaiken sen mädän ja ummehtuneen, jonka hän oli luullut kadonneen kauan sitten. Se piirtyy vasten pimenevää iltaa, ja jos pian hän on kykenevä astumaan suoraan luurankomaisten hahmojen luo, ojentamaan kätensä ja hipaisemaan niiden niljakasta, kylmänmärkää pintaa.

Kolmekymppinen Robin työskentelee lapsipsykologina ja elää yksin. Kuollut veli häilyy voimakkaana muistoissa ja äidin kanssa Robin on onnistunut kasvattamaan vuosien mittaisen kuilun heidän välilleen. Puhelimessa äitinsä kanssa puhuessaan Robin kuulee äidin äänestä, ettei kaikki ole hyvin. Vaikka he ovat etääntyneetkin toisistaan, päättää Robin poiketa äitinsä luokse katsomaan, miten tämä oikeasti voi. Paluu lapsuudenmaisemiin nostaa kuitenkin pintaan vahvoja tunteita, sillä jos ei Robinin asiakkaiden lapsuus ole ollut helppoa, ei Robinin omassakaan ole kehumista. Vanhempien ero, veljen ja isäpuolen kuolema sekä vaietut salaisuudet ovat jättäneet jälkensä. Hyvin pian Robin saa huomata, että hienostoasuinalue, jossa äiti asuu, suorastaan kylpee omissa salaisuuksissaan. Tällä kertaa kuitenkin kyseessä ei olekaan enää mitkään pienet salaisuudet, vaan nyt on kyse jo ihmishengistä. Järkyttävä salaisuuksien verkosto, joka alkaa pikku hiljaa paljastua Robinille, on paljon suurempi mitä hän aluksi voi kuvitellakaan. Kuka puhuu lopulta totta ja voiko enää luottaa edes läheisimpiin ihmisiin?

Helsingin laitamilla sijaitseva asuinalue tuntuu olevan oikea elitistisyyden huipentuma. Hulppeat kodit lasiseinineen ja itsevarmalta vaikuttavat hienostoäidit puistattavat varsinkin aluksi Robinia. Hän ei kuitenkaan voi välttyä heidän kanssaan tekemisissään olosta kun yksi heistä pyytää Robinilta ammatillista apua lasten suhteen. Alueella on jo kuollut kaksi ihmistä ja nyt pelätään jo aikanaan tuomitun vanhempiensa surmaajan palanneen maisemiin. Lapset tuntuvat pelkäävän jotain ja Robin uskoo, että hänenkin lapsuutta varjostaneet asiat ovat palanneet tuhoamaan nyt muidenkin elämää. Mitä enemmän Robin tutkii asioita, sitä synkemmältä ja monimutkaiselta asiat näyttävät. Ja mikä rooli kaikessa on hyväntekeväisyysjärjestöllä, jonka kautta monet alueella asuvat tuntuvat avustaneen hädän keskellä eläviä lapsia? Vaikka Robin tuntee vaaran silmukan kiertyvän kaulalleen, ei hän aio luovuttaa ennen kuin saa vastauksia moniin kysymyksiinsä.

Sisällä talossa, pimeässä huoneessa raolleen jätettyjen verhojen takana, seisoo joku tarkkailemassa hehkuvaa pistettä joka liikkuu ylös ja alas, leimuaa, hiipuu ja päätyy lopulta maahan. Tämäkin joku odottaa oikeaa hetkeä. Vartoo kunnes tupakoitsija on mennyt, ja sulkee sitten verhot kunnolla.

Voi miten virkistävää on alkaa lukemaan kirjaa, josta ei ole mitään ennakko-odotuksia! En ole lukenut aikaisemmin mitään Johanna Holmströmiltä, mutta Sulje silmäs pienoinen vaikutti jo takakannen esittelyn perusteella niin kiinnostavalta, että tartuin siihen innolla. Sulje silmäs pienoinen alkaa heti ensisivuilta kiinnostavasti. Holmström käyttää aluksi paljon aikaa myös miljöön ja asioiden kuvaamiseen. Tämä vahvistaa mukavasti oman mielen sisäistä kuvaa miljööstä ja sitä myöten jotenkin helposti solahtaa ikäänkuin mukaan tapahtumiin. Päähenkilö Robin on henkilö, josta on helppo pitää kaikkine inhimillisine heikkouksineen. Tietyllä tapaa toki välillä Robin tuntuu liiankin sinisilmäiseltä ja ajattelemattomalta vaarallisten asioiden kiemuroissa poukkoillessaan, mutta silti huomaan tykänneeni hänestä henkilönä. Itse juoni ja kirjan tematiikka sitten ovat oikeastaan kaikessa laajuudessaan aika kunnianhimoiset. Tarinaan on tuotu niin monta aluksi irralla olevaa juonenpätkää, että välillä tuntuu melkein mahdottomalta saada niitä kaikkia lopuksi yhdistymään. Välillä tuli myös mieleen, että ehkä vähempikin olisi riittänyt jo luomaan hyvän tarinan. En voi avata noita teemoja oikeastaan enempää etten paljasta samalla tiettyjä käänteitä. Kuitenkin, teemojen runsaudesta ja juonikuvioiden polveilusta huolimatta luin kirjan nautinnolla alusta loppuun. Paikoin tunnelma tavoitti jo kauhun tunteita ja se jos mikä ilahdutti. Holmström onnistuu lopuksi kutomaan yhteen ison juonikudelman aika taitavasti ja uskottavasti. Tällaista lukisin mielelläni lisääkin.


sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Julian Fellowes: Belgravia

Julian Fellowes: Belgravia
Kustantaja: Otava 2016
Alkuteos: Belgravia 2016
Suomentanut: Markku Päkkilä
Sivuja: 477

Kunnianhimo, kateus, viha, ahneus, hyväntahtoisuus, epäitsekkyys ja ennen kaikkea rakkaus ovat vaikuttaneet inhimillisiin valintoihin aina yhtä vahvasti kuin nykyäänkin. Tämä tarina kertoo kaksi vuosisataa sitten eläneistä ihmisistä, ja silti useimmat niistä asioista mitä he tavoittelivat, mistä he katkeroittivat mielensä ja mitkä saivat intohimon liekehtimään heidän sydämessään olivat hyvin samanlaisia kuin draamat, joita saamme seurata keskuudessamme omana elinaikanamme...

Kesäkuu 1815 Brysselissä. Nuori Sophia Trenchard perheineen valmistautuu Richmondin herttuattaren juhliin. Trenchardin perheen äiti Anne tietää, että heidän kutsuminen juhliin voisi aiheuttaa ihmetystä, eiväthän he kuuluneet niin arvostettuihin piireihin, vaikka perheen isän Jamesin suurin elämäntehtävä tuntuukin olevan korkea-arvoisempien hännystely. Sophia on kuitenkin ihastunut Bellasin Jaarlin poikaan Edmund Brochenhurstiin joka onkin junaillut kutsun Sophian perheelle. Kesken juhlahumun toisaalla pauhaava sota ulottaa kuitenkin lonkeronsa tanssiaisiin ja nuoret miehet joutuvat lähtemään taisteluun Waterloohon. Sophian ja Edmundin rakkaustarina päättyy traagisesti tuohon iltaan, mutta tuo kohtalokas rakkaustarina tulee jättämään seurauksensa molempien perheiden elämään vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Muutaman vuosikymmenen kuluttua Lontoossa nuo kaksi perhettä kohtaavat jälleen, ja salaisuudet, joista on vaiettu kauan, ovat nousemassa väkisin pintaan.

Mutta mitä ihmettä hän oli ajatellut päättäessään kertoa totuuden lady Brockenhurstille? Oliko hän pelännyt kreivitärtä? Vai oliko hän yksinkertaisesti kantanut salaisuuden taakkaa liian kauan?

Myönnetään, että aloin lukemaan kirjaa äärimmäisen suurin odotuksin. Onhan kyseessä yhden kaikkien aikojen suosikkisarjani Downton Abbeyn luojan Julian Fellowesin romaani Belgravia. Kirjan alkusivut menivätkin sellaisessa ihanassa Downton Abbeymaisessa pumpulissa ja nautin, että saan aikamatkustaa 1800-luvulle seurapiirielämän kiemuroihin. Toisaalta odotin myös Downton Abbeysta tuttua "kahden kerroksen väkeä"-tunnelmaa, mutta Belgravia keskittyy nimenomaan ylemmän luokan elämään. Tarinan henkilöt ovat monikin kiehtovia, mutta jostain syystä en päässyt kenenkään lähelle. Fellowes kirjoittaa kyllä sujuvasti ja ainekset ovat hyvin kasassa, mutta tarinan edetessä aloin kaivata sitä tiettyä tenhoa ja syvyyttä tarinaan. Olisin halunnut kiintyä edes johonkin henkilöön niin, että vielä lukemisen jälkeenkin olisin miettinyt tarinaa, mutta nyt niin ei käynyt. Toisaalta olisin myös kaivannut enemmän miljöökuvaustakin.  En tiedä, toimisiko Belgravia paremmin elokuvana, mutta kirjana jäin kaipaamaan nyt vähän enemmänkin. Viihdyin kyllä ihan mukavasti Belgravian sivuilla, vaikkei se lukukokemuksena lentoon ihan lähtenytkään. Niin vähän tulee ainakaan käännöskirjallisuutta vanhan ajan kartanoelämästä, että siksi iloitsen Belgraviastakin. Kyllähän se tarjosi ihan kivasti lohduketta pahimpaan Downton Abbey- ikävään kuitenkin.