keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Paulo Coelho: Vakooja

Paulo Coelho: Vakooja
Kustantaja: Bazar 2016
Alkuteos: A Espiã 2016
Suomentaneet: Jarna Piippo ( s.1-99) ja Sanna Pernu
( s.100-190)
Sivuja: 190

Muistot ovat täynnä oikkuja, eletyn elämän kuvia jotka yhä ahdistelevat meitä pienillä yksityiskohdilla ja vaimeilla äänillä. Uunituoreen leivän tuoksu nousee selliini ja muistuttaa minua päivistä, jolloin kuljin vapaana kahviloissa; se musertaa minua enemmän kuin kuolemanpelko ja sellin yksinäisyys.

Mata Hari ( oikealta nimeltään Margaretha Geertruida Zelle) oli historian kirjojen mukaan nainen, joka jätti harvan ihmisen kylmäksi. Hän herätti muissa ihmisissä niin ihastusta kuin kateutta ja varmasti vihaakin. Hän oli omaa identiteettiään vahvasti etsivä nainen, joka halusi rikkoa sovinnaisuuden rajoja. Hän halusi jäädä ihmisten muistoihin rohkeana ihmisenä eikä uhrina. Ahdistavasta avioliitosta lopulta eroon päässyt Mata Hari päätyi Pariisiin eksoottiseksi tanssijaksi ja tutustui moniin merkittäviin miehiin. Moninaisten vaiheiden jälkeen Mata Hari joutui lopulta aikamoisen juonittelun kohteeksi ja tuli pidätetyksi saksalaisten vakoojana. Hurjista ja monesti pitkälti sepitetyistäkin tarinoista tutuksi tullut Mata Hari kuitenkin uskoi viimeiseen asti, että joku hänen vaikutusvaltaisista tuttavista saa kumottua hänen saamansa teloitustuomion. Hänestä oli oikeastaan pöyristyttävää, että häntä saatettiin pitää vakoojana, mitä hän ei todellisuudessa omien sanojen mukaan ollut ainakaan sellaisessa mittakaavassa mistä häntä syytettiin. Sodan jaloissa hän vain yritti turvata oman selustansa. Kuitenkin, 15 lokakuuta 1917 Pariisissa hänet teloitettiin. Jäljelle jäi vahva legenda naisesta, jonka ainoa rikos oli, että hän oli vapaa ja itsenäinen nainen.

Minulla ei valitettavasti ole ketään muuta, jolle uskoa tätä. Me kaikki tiedämme, että minua ei tapeta typerän vakoilusyytteen takia vaan siksi, että päätin olla se josta olin aina unelmoinut, ja unelmista saa aina maksaa kaliin hinnan.

Paulo Coelho halusi kaunokirjallisin keinoin raottaa maailman kuuluisimmaksi vakoojaksi tituleeratun Mata Harin mysteeriä. Hän perehtyi mm. Mata Haria koskeviin Britannian tiedustelupalvelun asiakirjoihin, jotka julkistettiin vasta vuonna 1999. Kirjan loppusanoissa Coelho korostaa, että Vakooja ei missään nimessä edes yritä olla Mata Harin elämäkerta. Coelho on luonut olemassa olevien asiakirjojen ja tietojen pohjalta tarinan Mata Harin viimeisistä hetkistä sellissään Pariisissa ennen teloitusta. Faktojen ympärille hän on rakentanut kaunokirjallisin keinoin dialogit sekä sulauttanut joitakin kohtauksia yhteen. Vakoojassa Mata Hari kirjoittaa sellissään kirjeen puolustusasianajajalleen ja toivoo vielä kuitenkin, että hänet armahdettaisiin ja kirje osoittautuisi turhaksi. Kirjeessään hän käy läpi elämäänsä, jotta jos pahin tapahtuisi, saisi hänen ainoa tyttärensä lukea joskus kirjeen. Kirjeen sivuilta nousee vahvasti esille nainen, joka selkeästi eli vääränä aikakautena ja tuli monin tavoin väärinymmärretyksi. Hänen uskonsa kuitenkin niin itseensä kuin valitsemaansa elämäntyyliin oli suhteellisen vankkumaton. Hänen elämä oli täynnä monenlaisia kiehtovia tapahtumia mutta myös kärsimystäkin. Toisaalta hänet tunnettiin myös ihmisenä, joka väritti kertomaansa mielensä mukaan. Joka tapauksessa Mata Hari jäi historiaan varmasti yhtenä tunnetuimmista naisista.

Olen lukenut aikanaan muutaman Paulo Coelhon teoksen ja pitänyt niistä aika paljonkin. Coelhohan tunnetaan usein hyvin filosofisten ja syvällisten tekstien tulkkina. Oman kokemukseni pohjalta väittäisin, että Vakooja ei ole tyypillisintä Coelhoa sillä sen teksti ei ole niin pohdiskelevaa ja elämäntapaopasmaista kuin Coelhon tekstit usein ovat. Vakooja on aika napakka ja kiehtova kurkistus Mata Harin elämän ja viimeisiin hetkiin. Paikoin huomasin kaipaavani tekstiin lisää syvyyttä, kosketuspintaa. Näin ollen voisi sanoa, että jos Coelhon tyyli ei yleensä ole innostanut, ja kiehtova naiskohtalo kiinnostaa, niin kannattaa rohkeasti tarttua Vakoojaan! Itse en tiennyt Mata Harista kuin ihan pintapuolisia seikkoja, mutta Vakoojan innostamana olen nyt pari iltaa ahminut tietoa hänestä netissä. Kirjallisessa mielessä Vakooja ei ollut minulle mikään erityinen helmi, mutta kuitenkin kiinnostava lukukokemus juuri Mata Harin myötä. Vakooja jättää Mata Harin kohtalon kyllä pyörimään mieleen aika voimakkaasti. Aika traagisen kohtalonhan tuo erityinen nainen koki.

Yksi heistä kysyi minulta:
" Jos Jumala antaisi sinulle toisen mahdollisuuden, tekisitkö kaiken toisin? "
Vastasin kyllä, mutta todellisuudessa en tiedä. Tiedän vain, että sydämeni on nyt aavekaupunki, jota asuttavat intohimot, kiihko, yksinäisyys, häpeä, ylpeys, petos, murhe. Enkä kykene pyristelemään niistä eroon silloinkaan, kun itken hiljaa itsesäälin vallassa.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Mats Strandberg: Risteily

Mats Strandberg: Risteily
Kustantaja: Like 2016
Alkuteos: Färjan 2015
Suomentanut: Stella Vuoma
Sivuja: 517

Kaikki sujuu rutiinilla. Baltic Charisma kyntää samaa reittiä vuorokausi toisensa jälkeen vuoden jokaisena päivänä. Se pysähtyy Ahvenanmaalla hieman ennen puoltayötä ja on perillä Suomen Turussa seitsemän aikaan aamulla, jolloin suurin osa ruostalaisista matkustajista yhä nukkuu. Kahdenkymmenenkolmen tunnin kuluttua laiva kiinnittyy jälleen Tukholman satamalaituriin. Tällä risteilyllä on kuitenkin mukana kaksi matkustajaa, jollaisia Charismalla ei ole aiemmin ollut. 

On marraskuun alku ja syyslomakausi on ohi. 80-luvun lopulta lähtien liikennöinyt Baltic Charisma on varmasti hohdokkaimmat päivänsä jo nähnyt, mutta edelleen yli tuhat matkustajaa sulloutuu sen sisuksiin valmiina unohtamaan hetkeksi arjen velvoitteet ja säännöt. Tällä kertaa kuitenkin mukaan astuvat erikoisen näköiset äiti ja poika, jotka kiinnittävät monen matkustajan huomion mutta vain hetkeksi, sillä niin moni haluaa vain nopeasti solahtaa osaksi Baltic Charisman villiä menoa. Matkustajien joukkossa astelee vanhempi yksinäinen nainen Marianne, joka ennen toivoi saavansa voivan olla edes hetken yksin, mutta nyt elämällä ei ole tarjota hänelle juurikaan muuta kuin yksinäisyyttä. Ennen laivalla työskennellyt Calle on päättänyt lähteä risteilylle puolisonsa Vincentin kanssa aikeissa kosia häntä. Nuoret serkukset Albin ja Lo ovat päätyneet laivalle Albinin vanhempien ja Lon äidin mukana. Varsinkin Albin on kaivannut ennen niin läheistä Lota, mutta nyt heidän kohdatessaan Lo tuntuukin hieman vieraalta. Kaksi perheenäitiä, Madde ja Zandra ovat päättäneet tehdä kunnon irtioton risteilyn merkeissä. Karaokebaarin isäntä Dan on totaalisen kyllästynyt työhönsä, mutta ei osaa lähteä poiskaan laivalta. Baaritiskin takana työskentelevä Filip puolestaan kaipaa maissakin takaisin laivalle. Baltic Charisman irrottautuessaan satamalaiturista Tukholmassa, kätkee se sisuksiinsa niin monenlaisia unelmia, aikeita, pettymyksiä, salaisuuksia. Mutta kukaan ei ole valmistautunut siihen, mitä seuraava vuorokausi tulee sisältämään.

Hän nielee, mutta enää verta ei juurikaan vuoda.
Yhtäkkiä hän tajuaa mistä hiljaisuus johtuu. Hän ei kuule korvissaan pulssia. Verenkierto on pysähtynyt.
Hänen sydämensä ei lyö.
Rintakehä kumisee tyhjyyttään sydämenlyöntien lakattua.
Ajatus on melkeinpä rauhallinen. Ihmettelevä.
Sitten tuskan seuraava aalto iskee, kun hänen kehonsa alkaa tehdä kuolemaa.

Ruotsalaisen kirjailijan ja toimittajan Mats Strandbergin Risteily osui kohdalleni sattumalta. Sen hyytävä kansi kiinnitti siinä määrin huomioni, että päädyin lukemaan kirjan. Kun vielä takakansi kertoo, että risteily muuttuu verilöylyksi veden päällä, arvelin kyseessä olevan oikeasti aika tehokkaan kauhukirjan. Strandberg kuvaa kirjan alussa useamman henkilön taustoja, ja ensin hieman pelkäsinkin, että tuleeko tarinasta liian sekava ja jaksanko olla kiinnostunut jokaisesta henkilöstä, mutta pelkoni sen suhteen osoittautui onneksi aiheettomaksi. Oikeastaan yksi kirjan vahvuuksista on juuri se, että Strandberg osaa niin kiinnostavasti luoda erilaisia taustatarinoita niin muutamille matkustajille kuin laivan henkilöstöllekin. He tulevat siten nopeasti tutuksi ja kirjan edetessä monen heidän puolesta kokee pelkoa. Kaiken taustalla häilyy koko ajan tuo merkillinen kaksikko; äiti ja poika, joiden ulkonäössä on jo jotain kovin pahaenteistä, pelottavaa.

Tummahiuksinen nainen etsii poikaa toisella kannella. Hän tuntee veren ja kuoleman hajun. Hän on ymmärtänyt. Hän on vasten tahtoaan tajunnut, että hänen poikansa ei ole toiminut sattumalta. Päinvastoin. Poika on päästänyt irti kaikista estoistaan. Nainen pelkää seurauksia. Vanhojen vihaa. Hänen täytyy estää katastrofi. Hän tuntee koko kehossaan, miten se lähestyy. Se on kaikkialla laivassa. Kaikki nämä ihmiset, jotka eivät vielä aavista mitään...

Risteily on todellakin verenhuuruinen kauhutarina, joka ansiokkaasti toteuttaa kauhugenren perintöä. Risteilylaiva tapahtumapaikkana on äärimmäisen kutkuttava, sillä se tarjoaa niin herkullisen muusta maailmasta hetken eristyksissä olevan näyttämön, jossa kukaan ei ole turvassa. Strandberg kuvaa hienosti sitä pienoismaailmaa, joka herkästi syntyy toviksi ristelijän sisälle, kun monet ihmiset luopuvat normaaliarjen tuomista rajotteistaan. Toisaalta laivahenkilökunnan näkökulma tuo sopivan ironista otetta tarinaan. Varsinkin karaokeisäntä Dan tarkkailee aluksi matkustajia suuren inhon ja ärtymyksen vallassa, vaikka näyttäytyy matkustajille hymyilevänä komistuksena. Serkukset Albin ja Lo ovat puolestaan matkustajien joukossa erityisen kiinnostava kaksikko. Kauhujen yön edetessä huomasin jännittäväni erityisesti heidän puolesta.

Albin katsoo Lota.
Tämä on kuin niinä öinä Grisslehamnissa, kun he pelottelivat toisiaan. Nyt sitä verhoa on raotettu, sitä jonka olemassaolon hän vain aavisti silloin. Nyt hän tietää, millaisia hirviöitä sen takana on ollut piilossa koko ajan. Ne ovat täällä nyt.

Risteily on kokonaisuudessaan kertakaikkisen toimiva, verenhuuruinen kauhuannos kaikille kauhukirjallisuuden ystäville, jotka eivät herkästi kavahda raakojakaan käänteitä. Risteily tarjoaa sen verran hurjan kauhumatkan, että itse ei ihan heti tee mieli lähteä risteilylle. Oletko valmis astumaan kyytiin...

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kate Morton: Salaisuuden kantaja

Kate Morton: Salaisuuden kantaja
Kustantaja: Bazar 2016
Alkuteos: The Secret Keeper 2012
Suomentanut: Hilkka Pekkanen
Sivuja: 669

" Ei ihme että äiti on kuvassa niin säteilevän näköinen."
Laurel ei nauranut. " Ajatteletko sinä koskaan häntä, Rose?"
" Äitiäkö? Tietysti..."
" Ei, en tarkoita äitiä vaan sitä kuvan nuorta naista. Hän oli silloin eri ihminen, ja hänellä oli kokonaan toinen elämä, josta me emme tiedä mitään. Mietitkö koskaan, mitä hän mahtoi haluta ja mitä hän ajatteli asioista..." Laurel vilkaisi vaivihkaa sisartaan. " Ja millaisia salaisuuksia hänellä oli ? "

Melkein 70-vuotias Laurel on luonut vaikuttavan uran näyttelijänä ja jättänyt lapsuutensa maisemat Suffolkissa taakseen jo nuorena. Eräs helteinen kesäpäivä kuitenkin kätki sisälleen tragedian, jonka todistajaksi juuri Laurel joutui. Nyt Laurelin äidin Dorothyn ollessa kuolemaisillaan, hän tajuaa että mikäli hän haluaa vastauksia vuosikymmeniä piiloteltuihin kysymyksiin, on niiden aika nyt. Mutta ymmärtääkseen tuota nuorena tyttönä todistamaansa tragediaa, Laurelin on voitava mennä äitinsä historiassa vielä reilusti taakse päin, aina sota-ajan vuosiin. Pala palalta Lauren alkaa rakentaa kuvaa nuoresta Dorothystä ja siitä, millainen hän oli ennen kuin tapasi heidän isänsä ja tuli äidiksi. Äitinsä taustoja penkoessaan Laurel ei voi tietääkään, millainen menneisyys hänen äitinsä historiaan todella liittyy. Kuka oli tuo nuori Dorothy, joka unelmoi paremmasta elämästä ja Jimmystä..ihanasta nuoresta miehestä joka halusi toteuttaa Dorothyn unelmat? Nyt sairasvuoteella makasi 90-vuotias vanha nainen, joka oli enää kaukainen muisto tuosta.

Ihastuin ikiajoiksi Kate Mortonin tyyliin kuvata kiehtovasti luokkayhteiskunnan kiemuroita jo luettuani Paluu Rivertoniin. Luin myös Hylätyn puutarhan, joka jaksoi myöskin ihastuttaa, vaikkei Paluu Rivertonin tarjoaman lukukokemuksen tasolle ihan yltänytkään. Jostain syytä Mortonin kolmantena käännetty Kaukaiset hetket on jäänyt minulta kokonaan lukematta, mutta tämä viimeisin käännös, Salaisuuden kantaja oli pakko päästä lukemaan pian. Jälleen kerran kirjan tunnelma imaisi minut jo alkusivuilla mukaansa. Morton on niin taitava kuvaamaan tuota vanhaa brittiyhteiskuntaa kun kartanoelämä on vielä kukoistanut ja on eletty ns. kahden kerroksen väen elämää. Salaisuuden kantajan juoni on mielenkiintoinen ja jaksoi mielestäni kantaa hyvin loppumetreille saakka. Salaisuuden kantaja ei ehkä varsinaisesti tarjoa mitään uutta, mutta on ehdotonta luettavaa varsinkin Mortonin faneille, mutta myös kaikille heille, ketkä rakastavat Englantiin sijoittuvia tarinoita niin menneessä kuin nykyajassa. Tässä oli samanlaista imua kuin Paluu Rivertonissa. Kiehtovaa ajankuvaa miljöineen ja ennen kaikkea koskettavaa tarinaa ihmisistä tiukkojen valintojen ja salaisuuksien äärellä. Morton tarjoilee uskottavaa ja viihdyttävää lukuromaania sellaisella intensiteetillä, että ympäröivä arki unohtuu lukiessa hetkeksi kokonaan.

Ajatus tuli mieleen yhtäkkiä: talo muisti hänet.
Laurel ei mielestään ollut romantikko, mutta tämä tunne oli hyvin voimakas. Hetken verran tuntui täysin uskottavalta, että edessä seisovalla lautojen, punaisten savupiipuntiilien, kirjavien kattotiilien ja eri suuntiin kallistelevien päätyikkunoiden yhdistelmällä oli muisti. Hän tunsi katseen, joka kohdistui häneen ikkunalasien läpi; talo kurkotti vuosien taakse löytääkseen yhdyssiteen tämän vanhan design-pukuisen naisen ja sen nuoren tytön välillä, joka oli unelmoinut James Deanin valokuvien äärellä. Mitä talo mahtoi ajatella siitä ihmisestä, joka Laurelista oli tullut?

Ihana. Koskettava.