maanantai 29. huhtikuuta 2013

Melkein mahdoton tehtävä

Tämä oli melkein mahdoton tehtävä!  Miten ihmeessä valita melkein kolmen vuoden ajalta blogihistoriani 10 tärkeintä/parhainta lukukokemusta, kun viiden pisteen kirjoja tuolle ajalle on jo kertynyt peräti viitisenkymmentä? Tilanne on vähän sama kuin jos pitäsi valita kymmenen läheisimmän ihmisen joukosta vain puolet. Mutta, kun minut tähän haastettiin ( kiitos Leena!), päätin suoriutua haasteesta. Listasin ilman laskemista blogihistoriani ajalta luettuja läpikäyden kirjoja, joiden kuuluisi olla ehdottomasti listalla. Kun sitten aloin ynnätä kirjoja ja pääsin jo kahteenkymmeneen, meinasi hetkeksi epätoivo vallata mielen: en pysty tähän! Luettujen listaa eteen päin skrollatessani aina tupsahti joku must-kirja mukaan. Niinpä päätin unohtaa kokonaan tuon luettujen listani selaamisen ja ihan spontaanisti mielestäni nostaa nuo 10 kirjaa esille. Moni ihana ja tärkeä kirja jää väkisinkin nyt ulkopuolelle, mutta ainakin nämä 10 kyllä edustavat ehdottomasti blogihistoriani tärkeimpiä, vaikuttavimpia lukukokemuksia. Jätin pois tietoteokset sekä sarjakuvat, vaikka molemmissa on ollut viiden pisteen lukukokemuksi. Tässä siis Järjellä ja tunteella- blogin TOP 10 satunnaisessa järjestyksessä ( Kirjojen nimistä klikkaamalla pääset lukemaan aina blogijuttuni ko. kirjasta) :



- Pasi I. Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Tämä teos oli ensimmäinen tutustumiseni kirjoissa maagiseen realismiin ja kirja vei sydämeni jo ensi sivuilta lähtien. Kirjan tapahtumien sijoittuminen tänne kotikaupunkiini varmasti vahvisti lukukokemusta, mutta olen varma, että olisin rakastanut tarinaa vaikka se olisi sijoittunut minne.

- Pasi I. Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Harjukaupungin salakäytävien hurmaamana halusin lukea muutakin Jääskeläisen tuotantoa ja Lumikko ja yhdeksän muuta tarjosi jälleen minulle uudenlaisen, huikean lukukokemuksen. Tällaisia tarinoita kaipaan lisää. Pienenä hauskana yksityiskohtana kerrottakoon, että minulla on nyt omassa hyllyssäni epäilyttävän kirjaruton saastuttama Lumikko ja yhdeksän muuta....

- Jonathan Franzen: Vapaus
Tästä kirjasta tiesin jo ennen kuin käänsin ensimmäistäkään sivua, että tämä on ns. minun kirjani, ja sitähän se todellakin oli. Järkälemäinen Vapaus tarjosi huikean niin tarinallisen kuin kielellisen lukukokemuksen, että jäin pitkäksi aikaa kaipaamaan kirjan pariin lukemisen lopetettuani.

- Lionel Sriver: Jonnekin pois
Shriverin järisyttävä Poikani Kevin kuuluu yhä kaikkien aikojen parhaimpiin lukukokemuksiin. Pidän valtavasti Shriverin tavasta kirjoittaa ja hänen uusin teoksensa tarjosi jälleen vaikuttavan ja runsaan lukukokemuksen.

- Ross Wynne Jones: Sade lankeaa
Tässä esimerkki kirjasta, joka saa sydämen itkemään ja miettimään, miten yksi kirja voikaa avata sellaisen väylän ihmisen mieleen, sieluun, ettei mikään tunne hetkeen samalta kuin ennen kirjaa. Tarina tärkeästä aiheesta, jolle meidän kaikkien pitäisi avata silmämme.

- Joyce Carol Oates: Blondi
Vasta blogini aikaan olen tutustunut Oatesin tuotantoon ja rakastanut kaikkia lukemiani hänen kirjoja. Kuitenkin fiktiivinen tarina Marilyn Monroesta on minulle hänen tuotannostaa rakkain jo aihepiirinsäkin vuoksi, olen nuoresta tytöstä lähtien tuntenut suurta kiinnostusta Marilynin persoonaan, kohtaloon. Blondissa Oates kertoo fiktiivistä tarinaa Marilynin kohtalosta, joka kuitenkin tuntuu niin todelta..taiturimaista!

- Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1
Tämä norjalainen kotimaassaan kohun kirjoillaan herättänyt kirjailija, osalle bloggareille jo tuttavallisemmin Knasu, kuuluu kirjoihin, joiden tiesin olevan minun kirjojani jo ennen kuin sain kirjaa edes käsiini. Knaugård on kirjoittanut 6-osaisen sarjan elämästään itseään tai läheisiäkään säästelemättä. Ajattelevaisen ja älykkään, mutta kuitenkin niin inhimillisen tavallisen ja puutteellisen ihmisen persoona piirtyy puhuttelevasti esiin hänen tekstistään.

- Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Meri, pienen yhteisön elämäntapa, ihmisten salaiset painolastit...Tässä teoksessä Flecther, jonka aikaisemmistakin kirjoista olen pitänyt kaikista, punoo yhteen täydellisen tarinan elementit minulle, ja kirja nousikin yhdeksi ns. sielukirjoistani.

- Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Jo pelkät kirjan ns. ainekset saivat minut huokailemaan ihastuksesta: 1900-luvun alun Englanti, luokkayhteiskunta, salaisuuksia, ihmiskohtaloita! Morton loi mieleeni täydellisen tuon ajan maailman murhamysteerin kera ja toisaalta sai samalla suremaan, miksi tällaisia tarinoita kirjoitetaan niin harvoin!

- Ulla-Lena Lundberg: Jää
40-luvun saaristolaiselämä luodolla, nuoren pappisperheen uudenlainen arki, luotolaisten tiivis yhteisö, ja kaiken taustalla vallitseva arvaamaton meri. Tarina joka yhtä aikaa hurmasi ja pakahdutti rintaa, sai itkemäänkin.

Siinäpäs se minun TOP10 on. Listalle olisi voinut päästä moni muukin kirja, mutta nyt vain nopeasti mielestäni nostin nämä vaikuttavat ja rakkaat lukukokemukset esille. Mikä ilo ja onni on ollut saada lukea niin paljon blogihistorianikin aikana upeita kirjoja! Iso kiitos kuuluu juuri kirjablogeille monien kirjojen löytämisestä. Toivottavasti teistä lukijoista moni on myös löytänyt täältä hyviä lukuvinkkejä.

11. kesäkuuta blogini täyttää jo peräti kolme vuotta! Sen kunniaksi arvon lahjakortin kirjakauppaan (joka ei muuten ole Adlibris....)! Bloggaustahtini on ollut nyt erityisen hidas johtuen siitä, että pikkulapsiarki/työ/harrastukset ovat vieneet lukuaikaa, mutta makuuhuoneessa odottaa kirjaPINO jos toinenkin lukemistaan ja toukokuussa on kalenterissa paljon löysempää, eli luvassa enemmän lukuaikaa!

Jos en tänä iltana vielä innostu päivittämään blogia kirjajutun myötä, niin toivottelen jo hyvää vappua ja palaan eetteriin parin päivän päästä!




perjantai 26. huhtikuuta 2013

Eija Lappalainen ja Anne Leinonen: Routasisarukset

Eija Lappalainen, Anne Leinonen: Routasisarukset
Kustantaja: Wsoy 2011
Sivuja:398

Mutta minä olin erityinen.
Minä en kuulunut tänne.
Minä en tarvinnut enää Pihkaa. En perhettäni. En Laaksoa. En riittiä.

Minä en antaisi heidän viedä sitä mikä minä olin. Halusin selvittää miksi minusta oli tullut tällainen, oliko sillä jokin syvempi tarkoitus.

Nuori Utu on yksi niistä monista, ketkä tiinettäret ovat lapsena tuoneet juna-asemalle, luovuttaneet ventovieraille lapseksi. Bioterrori-iskun saastuttama maailma 2300-luvulla on kuin varjo menneestä. Utu asuu Laakso-nimisessä kaupungissa ja kyseenalaistaa sen, minkä moni muu on jo hyväksynyt. Ihmisten elämää ohjaa tarkat säännöt ja uskomuksetkin, liikaa kyseenalaistaville tai oman tiensä kulkijoille ei ole Laaksossa tilaa. Ihmisten syntyvyyttä säännöstellään merkillisellä aikuisuuden riitillä, jossa nuorelta viedään kyky tehdä omia jälkeläisiä. Vain harvat ja valitut ovat siihen etuoikeutettuja. Utun yksi sisaruksista, se kaikista rakkain, Marras-veli jättää Laakson ikävien tapahtumien seurauksena ja Utu jää Laaksoon ikävöimään veljeään. Utu pohtii Marraksen puheita siitä, että on muunkinlaista elämää kuin Laaksossa, jossa niin kovin moni asia on kontrolloitu. Kun Utu huomaa kuukautistensa alkaneen eikä ainoa läheinen ystävä Pihkakaan tunnu enää samanlaiselta kuin ennen, alkaa Utu haaveilla pakenemisesta. Utu haaveilee perheestä, ennen kaikkea omasta biologisesta lapsesta. Utulla on poikkeuksellinen kyky, josta hän ei ole uskaltanut juuri puhua muille; hän pystyy ymmärtämään hylättyjä koneita. Sitä mukaa kun Utun vapauden sekä oman taustansa lisätiedon kaipuu kasvavat Utun mielessä, elämä Laaksossa alkaa käydä hänelle tukalammaksi.

Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen kirjoittama nuorten dystopia on Routasisarukset-sarjan aloitusosa. Halusin tuoda vetämääni lukupiiriin muille vielä vieraan genren ja päädyin dystopiaan. Olin aikonut lukea Routasisarukset jo tovin, joten valinta kirjasta oli helppo. Routasisarukset on hyvin todentuntoinen (uhka)kuva tulevaisuudesta, maailmasta jossa nykyihmisen olisi vaikea alistua elämään, varsinkaan ilman pakotetta. Vaikka tarinan kirjoittajina on kaksi henkilöä, lukiessa tarina tuntuu ns. saumattomalta, mikä on hieno asia. En ole lukenut kovin monia dystopioita vielä, joten sikäli hankala verrata genren tyypillisiin edustajiin, mutta olen katsonut aika paljon dystopiaelokuvia ja sitä kautta koen omaavani jonkinlaista pohjaa ko. genressä. Mielestäni Routasisarukset ei ole pelkästään dystopia vaan siinä on myös scifimäisiä sekä fantasiamaisia piirteitä varsinkin loppua kohden mennessä. Ehkä hetkittäin mietinkin, oliko siten kirjassa vähän liikaakin kaikkea, mutta kuitenkin vaikutuin Routasisaruksista siinä määrin, ettei se noussut ongelmaksi asti.  Näen Routasisarukset myös hyvin elokuvallisena mielessäni ja ylipäätään vahvana teoksena. On aika hienoa, että kotimaisessa nuortenkirja-genressä on tämän tasoisia tarinoita. Teemoillaan Routasisarukset pureutuu erityisesti yksilön vapauteen, vallan käsitteeseen ihmisen arjessa muuttuneen yhteiskunnan osana sekä ylipäätään elämään, selviytymiseen toisenlaisessa yhteiskunnassa.

Routasisarukset on kirja, jonka parissa singahtaa erityisen helposti mielikuvituksensa liikeradoille ja unohtaa nykyhetken, ympäröivän. Se on tarinana tietyllä tapaa nuortenkirjamaisen naiivi ja lempeä, mutta toisaalta se tekee aikuisellekin lukijalle hyvää. Kokonaisuutena kiehtova, ehjä ja vahva tarina, jonka parissa aikuinenkin viihtyy ja se on nuortenkirjalta mielestäni jo hieno suoritus. Sen verran kiehtovan dystopiatarinan Lappalaisen ja Leinosen trilogian avaus tarjoaa, että aion lukea myös seuraavan osan, Hiekkasotilaat. Routasisaruksia on luettu monessakin blogissa, mutta kurkatkaapas vaikka mitä Salla on tuumannut kirjasta!

On heitä seitsemän;
yksi näkee sydämeen,
toinen kuulee kuiskeet koneiden,
synnyttäjä kantaa salaisuutta kupeissaan,
kääpijä uumenissa maan mönkii,
kuollut Taivaasta laskeutuu,
orja kahleitta kulkee
ja soturi sodan aloittaa.

4/5

ps: Pian luvassa Leena Lumilta saamani TOP10-haastepostaus, eli kerron teille blogihistoriani 10 hienointa lukukokemusta!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Dyykkasin


Kiitos saamani vinkin, kävin dyykkaamassa Jyväskylän yliopiston kirjaston poistamia kirjoja! Kyseessä oli jo ennestään tuttu (ei tosin minulle) tapahtuma, jossa tosiaan sai vapaasti haalia (lue: kahmia) itselleen kirjoja, niin luettavaksi kuin vaikka askarteluun. Ja kun sattui vielä niin sopivasti, että työvuoro alkoi 11, ehdin oikein mainiosti olla jo pari minuuttia ennen yhdeksää "asemissa". Olin varautunut yhdellä kangaskassilla ( virhe) ja sissimeiningillä.

Kello näytti paria minuuttia vaille yhdeksän. Kirjaston aulan reunat täyttyivät ihmisistä, levottomasta hihityksestä ja puheensorinasta. Esittelipä joku vitsikkäästi toverilleen kyynärpäätekniikkaakin, jolla luovia tarvittaessa itsensä tehokkaasti kirjakärryjen eteen. Hiki karpaloi otsallani ja mahan pohjassa kiersi; mihin ne kirjat oikein tulevat, täytyykö tästä lähteä juoksemaan kilpaa muiden kanssa jonnekin sivummalle? Pälyilin ajovaloihin joutuneen hirven lailla villisti ympärilleni, kunnes tasan yhdeksältä alkoi kuulua hyvää lupaavaa kärryjen tasaista jyrinää....Kirjaston henkilökunta kärräsi jonossa kirjakärryjä aulan keskelle jonoiksi ja sitten se vasta kuulkaa meno alkoi! Koska kirjoja ei tietenkään oltu mitenkään isommin jaoteltu, täytyi vain sinkoilla sinne tänne ja toivoa että osuu jonkun kiinnostavan kärryn kohdalle. Haaveissa oli löytää toki jotain kivaa luettavaa, mutta myös sopivaa materiaalia tuunaushommiini, eli päälystelen vanhoilla kirjojen sivuilla esim laatikoita jms. Yllä olevassa kuvassa on pahin tungos jo hellittänyt ja kuvassa näkyy vain murto-osa esille tuoduista kärryistä. Tapahtuma kesti 9-20.00, ja kun lähdin kymmenen jälkeen, kirjakärryjä tuli aina lisää. Kuten arvata saattaa, tyhjin käsin en lähtenyt. Tässä "vaatimaton" saaliini:


Vanhat venäjänkieliset kirjat ovat lähinnä askartelu- ja tuunaustarkoitukseen, eli juurikin päälystämiseen, kortteihin somisteeksi jne. Ulla-Lena Lundbergin Leo on ruotsiksi ja päätinkin kokeilla ensi kertaa koskaan lukea ruotsiksi..Vi ska se hur det går..

Ihania vanhoja karttoja tarttui myös mukaan, ikivanha runokirja missä Eino Leinoa, ekaluokan uusi matikan kirja (esikoisen kanssa päästään testaamaan, kun numerot jo niin kovasti kiinnostavat), ja vaikka mitä. Kuvasta puuttuu vielä iso kasa kivoja kortteja Yliopistoarkkitehtuurista sekä kirjekuoria, hauska kaupan alan suomi-englanti -kirjeenvaihtosanakirja ja pari lastenkirjaa.

Blogini on ollut tällä viikolla hiljainen enkä ole ehtinyt juurikaan lukemaankaan. Työn lisäksi on ollut kuopuksen kanssa sairaalakeikkaa sun muuta, joten vähäksi jää huhtikuun lukusaldo. Nyt on luvun alla uutuus Postimyyntilapset sekä lukupiriini seuraava kirja, Routasisarukset. Noista siis juttua piakkoin! Hoksasin myös eilen, että blogini täyttää tässä piakkoin myös 3-vuotta, eiköhän me sitten taas arpaista jotain ;)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia

Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia
Kustantaja: Wsoy 2013
Alkuteos: Anatomy of a Disappearance (2011)
Suomentanut: Minna Kumpulainen
Sivuja: 211

Kun äiti kuoli, isä ja minä olimme kuin kaksi poikamiestä, jotka olosuhteiden tai velvollisuuden pakosta asustivat saman katon alla. Mutta silloin tällöin, ihan äkkiarvaamatta, isään iski raju hellämielisyyden puuska kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja hän painoi kasvonsa kaulaani, nuuskutti kovaa ja kutitti minua viiksillään. Silloin me molemmat purskahdimme nauruun ikään kuin kaikki olisi ollut hyvin.

Mutta sitten tuli Mona, kaunis ja salaperäinen nainen keltaisessa uimapuvussaan, muutti heidän molempien elämän. 12-vuotias arabipoika Nuri näkee Monan ensin ja ihastuukin rajusti tähän itseään neljätoistavuotta vanhempaan naiseen, joka kohtelee Nuria välillä kuin lastansa, välillä taas kuin ystävää, tai ehkä enemmänkin. Kun Nurin isä ja Mona päätyvät rakastavaisiksi ja myös lopulta avioon, ei Nuri voi täysin hyväksyä tilannetta. Arabitavoista poiketen isä hullaantuu Monaan niin voimakkaasti, ettei häpeile edes julkisia tunteidenosoituksia Monan kanssa, päin vastoin. Nuoren Nurin sisimmässä myrskyää herkät tunteet ja hän ei muuta toivo kuin saavansa olla kahdestaan Monan kanssa. Kun isä päättää lähettää Nurin Lontooseen sisäoppilaitokseen, saa Nuri hieman etäisyyttä Monaan, mutta ei edelleenkään voi unohtaa tätä. Hän kirjoittaa pitkiä kirjeitä koulusta Monalle ja kun eräällä lomalla he lähtevät taas yhdessä kolmestaan matkalle, Nurin tunteet pääsevät taas valloilleen. Kunpa vain isä ei ehtisi olla kaiken aikaa vaimonsa seurassa ja siten Nuri saisi nauttia Monan seurasta. Kunpa vain..Ja sitten...

Mona päästi sanomalehden käsistään, mutta vasta kun minä nykäisin sen häneltä.
" Hyvä Jumala", hän sanoi.
Hetken ajan terassi, jolla olimme, tuntui kallistuvan ja kippaavan meidät synkkään järveen. Vilkaisin taivaalle, ja riippuliitäjät olivat siellä yhä, leijailivat horisontissa.

Yhtäkkiä Nurin toive saada olla kahdestaan Monan kanssa toteutuu tavalla, joka määrittää hänen loppuelämänsä suunnan voimallisesti, vääjäämättä. Isä katoaa ja jättää jäljelle hämmennystä ja paljon avoimia kysymyksiä, joihin he Monan kanssa yrittävät löytää vastauksia. Nyt kun Mona on vihdoin hänen edessään yksin, näkeekin Nuri hänet toisin, etäällä. Jotain on muuttunut peruuttamattomasti. Miksi isä katosi, miten hänelle kävi? Mihin se kaikki lopulta kuljetti Nurin elämässään? Miten kaikki se, mitä ei sanottu ääneen, saattoikin vaikuttaa niin voimakkaasti elämän kulkuun?

Hisham Matarin Erään katoamisen anatomia on aika merkillinen kirja. Se on ensi tuntumalta jotenkin vähäeleinen, kaunis. Nuoren Nurin äidin ikävä, palava ihastuminen Monaan sekä etäinen suhde isään maalaavat maailman, jossa on tilaa niin kauneudelle kuin surullekin. Nautin paljon Matarin tavasta kirjoittaa ja itse tarinan lähtökohdat olivat hyvinkin kiehtovat: katoaminen ja sen vaikutus läheisiin, nuoren pojan mielenmaisema, isän ja pojan elämään astuva kiehtova nuori nainen. Luinkin kirjaa nautiskellen puolivälin ylitse, kunnes tapahtui jotain...jota en oikein edes osaa selittää kunnolla. Kuitenkin mielenkiintoni koki jonkin sortin herpaantumisen, enkä saanut enää kirjan loppupuolella sellaista kirjallista hekumaa, mitä olisin ehkä tältä kirjalta odottanut. Mutta sitten, päivä kirjan lukemisen jälkeen tulikin sellainen ns. jälkipotku, joka taas voimisti koko lukukokemusta, nostaen tarinan syvemmät merkitykset korkeammalle mielessäni. Mieleni täytti ikään kuin jälkikäteen voimakas melankolia ja vaikuttuneisuuden vapina. Hienoa proosaa, kyllä, ehdottomasti tutustumisen arvoista ja hyvä lisä taas Wsoy:n upeaan Aikamme Kertojat -sarjaan.

Toisinaan isäni poissaolo tuntuu painavalta kuin rinnan päällä istuva lapsi.


4/5

Kurkatkaahan, mitä esimerkiksi Annika on tuumannut Matarin teoksesta!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Risto Räppääjä


Sinikka Nopolan ja Tiina Nopolan luoma Risto Räppääjä on tällä hetkellä meidän perheen ehdoton suosikki! Vihdoin olemme päässeet lukemisessa siihen vaiheeseen, että lapset haluavat ja jaksavat kuunnella tällaisia ns. romaanimuotoisia lastenkirjoja. Risto Räppääjä on siitä ihana aikuisenkin lukijan silmin, että tarinat ovat humoristisia. Lukiessa nauruun purskahtaa usein kuuntelijoiden lisäksi lukijakin, ainakin meillä. Saimme ystäväperheeltä omaksi neljä Ristoa ja kaksi olen bongannut netin kautta edullisesti. Tällä hetkellä meiltä löytyy siis:

Hetki lyö, Risto Räppääjä
Risto Räppääjä ja kauhea makkara
Risto Räppääjä ja pakastaja-Elvi
Risto Räppääjä ja sitkeä finni
Risto Räppääjä ja villi kone
Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla

Ehdoton suosikki on tällä hetkellä Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla. Lapsilta kun kyselin syytä Risto Räppääjien suosioon, he kommentoivat seuraavasti:

Esikoinen, melkein 6 v.: " Niissä on kaikkia hassuja ja hyviä juttuja! Sit kun ne on usein niin naurettavia. Erityisesti Herra Lindberg on hassu."

Kuopus, melkein 4v. : " No siksi kun niissä on Herra Lindbergillä viikset, heh heh! "
Haaveissa olisikin kerätä kaikki Ristot hyllyyn, joten vielä on useampi kirja hankkimatta. Kirjojen luvut ovat myös sopivan mittaisia esimerkiksi iltasaduiksi, joita meillä yhä luetaan. Äänikirjoina meillä on myös Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla, joka lienee kohta kuluu puhki ;) Pojat toivovat monesti sen vielä iltaisin kuulumaan ja voi sitä käkätyksen määrää, mitä lastenhuoneesta sitten kuuluu vähän väliä. Erityisesti kun Rauha-täti paukauttaa paistinpannulla rosvoja takapuoleen, aiheuttaa hervotonta hepulia kuuntelijoissa.

Uskon, että meillä seikkaillaan Riston mukana vielä pitkä tovi ;) Risto Räppääjät ovat meidän perheessä ehdottomasti kyllä viiden pisteen kirjallisuutta!



tiistai 9. huhtikuuta 2013

Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Katja Kallio: Säkenöivät hetket
Kustantaja: Otava 2013
Kansi: Emmi Kyytsönen
Sivuja: 413

.....Inga mietti, oliko hän ollut tällainen aina vai oliko elämä muovannut hänet tällaiseksi. Ja yhtäkkiä hänen mieleensä juolahti ajatus: olisiko mahdollista muuttua, vain yksinkertaisesti kieltäytyä olemasta sellainen, miksi elämän tapahtumat, tai kenties jokin yksittäinen sattuma, yrittivät hänet pakottaa? Vai oliko kenties niin, että juuri tämä nimenomainen sattuma lähti kukoistamaan hänessä, koska se jostakin syystä sopi juuri siihen kuivahkoon maaperään, jonka hänen persoonallisuutensa valitettavasti taisi muodostaa, ja valtasi hänet kokonaan, nopeasti ja peruuttamattomasti?

Eletään vuotta 1914, Hangon Hotel Pension Bellevuessa. Kesävieraiden joukossa ovat myös yksinäinen rouva Inga Troberg sekä hänen tyttärensä Elly. Kiusallisten sattumusten, vai liekö kohtalon, vaikea sanoa, myötä Inga on päätynyt lepäämään Bellevuehen. Siinä missä Inga pakenee muistoihinsa ja käpertyy kuoreensa, nuori Elly haaveilee ihanasta tulevaisuudesta ja ystävystyy venäläisen emigranttiperheen kiehtovan tyttären, Eupraksian eli Pepin kanssa palavasti. Tavalliseen elämään tottuneelle Ellylle ystävyys ylhäisemmän kanssa on kuin ripaus satua. Sitten, kesken ihanan loman, saapuu viesti, että saksalaiset ovat nousemassa maihin. Kaaos alkaa vähitellen täyttää lomalaisten arjen, kun he yrittävät päästä matkustamaan takaisin kotiin. Kaiken yleisen kaaoksen ja hälinän keskellä tapahtuu odottamaton käänne, joka määrää heidän molempien kohtalon kulun, peruuttamattomasti.

Kaksikymmentävuotta myöhemmin Elly on itse äiti ja vaimo. Hämmentynein mielin hän seuraa sivusta kolmen tyttärensä edesottamuksia niin yhdessä kuin tahoillaakin. Erityisesti vanhimmat tyttäret tuntuvat jakavan voimakkaan siteen, joka niin herkästi heilahtaa rakkaudesta vihaankin. Kun tytöistä keskimmäinen, Beata tekee elämässään Ellyn silmissä vääriä valintoja, ratkeaa syvä kuilu äidin ja tyttären välillekin. Elly kantaa sisimmässään vanhoja kipeitä haavoja, jotka aukeavat uudestaan. Miten kestää polvelta toiselle siirtyvät vaikeudet ja tunteet? Miten kestää elää elämää, jollaista ei ollut suunnitellut laisinkaan? Miten kestää se, että usein ne ovat juuri ne rakkaimmat, ketkä satuttavat lopulta eniten? Miten voi antaa anteeksi muille, kun ei pysty antamaan itsellekään? Miten elää niiden valintojen kanssa, jotka muuttivat peruuttamattomalla tavalla elämää väärään suuntaan?

Vuodet olivat olleet raskaita. Voiko kukaan edes ymmärtää, mitä sellainen lause piti sisällään? Vuodet olivat olleet raskaita. Hän oli tarvinut jotakin itselleen, jotakin, joka vei hänen huomionsa pois siitä suunnattomasta painosta, jota hän kuljetti eteenpäin. Jotakin, mikä piti hänet pinnalla elämässä. Tekikö se hänestä huonon vaimon tai äidin?
Teki.
Hän oli kieltänyt perheeltään sen ainoan, minkä olisi voinut suoda: itsensä.

Säkenöivät hetket on Katja Kallion viides romaani. Olen lukenut hänen kolme ensimmäistään vuosia sitten ja muistan pitäneeni kaikista niistä, joskin olen kokenut Kallion olevan aika puhtaasti viihdekirjailija noiden teosten perusteella (Sooloilua, Kuutamolla, Karilla). Kun olin lukenut parisenkymmentä sivua Säkenöivistä hetkistä, ihmettelin ääneen: mitä, mitä, kuka on tämä nainen joka kirjoittaa tällaista ihanaa, taidokasta proosaa? Onko tämä tosiaan sama kirjailija? Älkää ymmärtäkö väärin, kuten tuossa mainitsin, pidin noista kolmestakin teoksesta aikanaan ne lukiessani, mutta tämän uusimman äärellä olin melkeinpä häkeltynyt siitä vahvuusesta ja syvyydestä, mitä kirjan sivuilta imin itseeni. Jo pelkkä aikakausi kirjassa tulee niin hienosti, väkevästi esiin: kolmen sukupolven naisten elämä sotien välissä. Vaikka kotimaisessa kirjallisuudessa on kirjoitettu lienee jo aika monta tällaista naisten sukupolvitarinaa, Kallion luoma miljöö tarinan ympärille yhdistettynä upeaan ilmaisuvoimaiseen tekstiin tekee Säkenöivistä hetkistä vahvan lajinsa edustajan. Onnistuneesti Kallio sitoo yhteen kolmen naisen, äitien ja tyttärien kohtalot, elämät. Itse tarinaltaan kirja on ehkä jopa melankolisen vireen omaava, yhtä aikaa suloinen ja viiltävä. Erityisesti Ingan ja Ellyn aikuisen naisen mielenmaisemista piirtyy koskettava kuva elämässään vääriä valintoja tehneistä naisista. Naisten elämänvalintojen ja kohtaloiden ympärille kietoutuu puhutteleva tematiikka.

Vaikka ihastuin aika perinpohjaisesti Säkenöiviin hetkiin, muutamia huomioita silti tein kirjaan liittyen. Nimiasiaa on muutama muukin pohtinut, mutta tosiaan, Säkenöivät hetket sekoittuu minunkin mielestäni ehkä liian voimakkaasti Cunninghamin Säkenöiviin päiviin, vaikka toki Kallion teoksessa tulee esille kirjan nimen "syy". Tätä kirjoittaessanikin vielä sotkin päässäni nimet ja otsikoin postauksen ensin Säkenöiviksi päiviksi. Toki lähinnä kosmeettinen seikkahan tuo on eikä vaikuta itse lukemiseen. Lukukokemuksesta lähtöisin puolestaan harmittelin, että Ingan osuus tarinassa jäi niin lyhyeksi. Inga oli ehkä naiskolmikosta kiinnostavin minun makuuni. Minulle Säkenöivät hetket oli tarina, jota en halunnut kiirehtiä. Halusin varta vasten viipyillä kirjan tunnelmissa, upota mielikuvissani kesäiseen Hankoon, upottaa jalkani mereen, tuntea kesätuulen kasvoillani. Kannestakin pari sanaa. Itse kannen kuvahan on raikas ja tuo mennen ajan tuulahduksia mieleen. Kuitenkin se ehkä viihteellistää kirjasta syntyvää mielikuvaa ja ehkä siksi kaipaisin kirjalle vähän "vakavempaa" kantta. Nämä nyt kuitenkin ovat tällaisia ulkoisia tekijöitä ja koska annan pisteeni puhtaasti lukukokemukseeni perustuen, minulle Säkenöivät hetket oli viiden pisteen kirja.

5/5

Säkenöiviin hetkiin on tutustuttu myös Ilselässä, Sinisessä kirjahyllyssä, Lumiomenassa ja Kirjavassa kammarissa.    

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Stefan Tegenfalk: Vihan aika

Stefan Tegenfalk: Vihan aika
Kustantaja: Bazar 2013
Alkuteos: Vredens Tid (2009)
Suomentanut: Riie Heikkilä
Sivuja: 500 (ennakkokappale)

Hasse veti syvään henkeä ja yritti ravistaa tunteet syrjään. Missä ammattimainen viileys oli juuri silloin kun hän sitä kipeimmin tarvitsi?
  Alle tunti sitten tyttö oli hengittänyt ja elänyt lapsen huoletonta elämää. Tyttö oli ollut onnellisen tietämätön kaikista niistä vaaroista, jotka kuuluivat elämään. Häntä oli rakastettu, ja hänellä oli ollut unelmia.
  Tyttö olisi juuri täyttämässä kymmenen vuotta.

Pieni tyttö ja hänen äitinsä menehtyvät liikenneonnettomuudessa. Viisi vuotta myöhemmin Tukholmassa tapahtuu järkyttäviä murhia, joissa syyllisenä osapuolena on aina arvostettu Ruotsin oikeuslaitoksen edustaja. Mikä saa tuomarin surmaamaan taksikuskin, miksi äiti surmaa tyttärensä väkivaltaisesti ilman varoitusmerkkejä? Rikoskomisario Walter Gröhn saa tapaukset tutkittavakseen ja avukseen nuoren analyytikon, Jonna de Bruggen. Walter ei nauti kuitenkaan kovin suurta luottamusta kollegoidensa taholta sosiaalisen kanssakäymisen suhteen, mutta on erityisen taitava ratkaisemaan hankaliakin rikoksia, joskin usein oman uransa riskeeraten kyseenalaisilla toimillaan. Kun alkaa liikkua huhu vaarallisesta uudesta laittomasta huumeesta, Walter ja Jonna ryhtyvät tutkimaan kytköksiä niin murhien kuin uhrien ja tekijöidenkin välillä. Kun he alkavat lähestyä kaiken ydintä, joutuu Walter sairaalaan ja he molemmat sattumalta samaan aikaan sivuun tutkinnasta. Walterin ja Jonnan tutkintalinjasta hyvin paljon poiketen muut ovat sitä mieltä, että syyt murhille ja huume X:n juuret löytyvät islamilaisten keskuudesta. Walter ja Jonna eivät usko hetkeäkään, että asiat liittyisivät mitenkään terrorismiin, sillä he ovat päässeet omissa tutkimuksissaan jonkun aivan muun teorian jäljille, vahvalla vainulla. Samaan aikaan, hieman toisaalla, erään pään sisällä käydään kiivasta ajatustenjuoksua...

Silmä silmästä, hammas hampaasta. Ne näkisivät vielä. Ne saisivat kokea surun ja kaipauksen. 
  Perustukset oli jo luotu. Vihan temppelin pohja oli jo rakennettu. Se sijaitsi hänen työpaikallaan, kaikessa siinä mitä hän ja hänen kollegansa olivat saaneet aikaan. He olivat parhaita.

Stefan Tegenfalkin Vihan aika on oikein kelpo (esikois)dekkariavaus rikostrilogialle, jonka pääosassa Walter Gröhn ja Jonna de Brugge selvittävät murhia. Kolmenkymmenen vuoden ikäserosta ja työkokemustausta isosta erosta huolimatta tuo parivaljakko löytää kuin löytääkin yhteisen sävelen ja hyödyntävät ostaamistaan jopa kyseenalaisin keinoin, kuitenkin hyvään pyrkien. Tegenfalk on luonut heistä hyvin realistisen tuntuiset henkilöhahmot, joiden edesottamuksia on mielekästä seurata. Kirjan alkupuoli tempaisi minut heti mukaansa ja erityisesti auto-onnettomuus -osiota lukiessa mietin, miten huikean hyvin Tegelfalk osaa kirjoittaa, tuoden sanoihin syvempää tunnetta vaikka ollaankin "vain" dekkarimiljöössä. Jotain kuitenkin tapahtui kun olin lukenut noin 1/3:n kirjasta. Laajalle rönsyilevät tutkintalinjat jotenkin alkoivat uuvuttaa ja jostain syystä olin heti aika alusta saakka kärryillä, mikä teon taustalla oleva tarina on, ja jäin siten kaipaamaan jotain yllättävääkin. Eniten nautin ehkä juuri tuon aika epäsuhdan työparin välisistä keskusteluista, persoonakuvauksista, heidän mielenmaisemistaan. Vaikka itse tarina ei minulle muodostunutkaan sitten perusdekkaria erikoisemmaksi lukukokemukseksi, aion lukea Tegenfalkin seuraavankin teoksen, ihan vain jo "kuullakseni" Walterista ja Jonnasta.

3/5