tiistai 19. heinäkuuta 2016

S.K. Tremayne: Jääkaksoset

S.K. Tremayne: Jääkaksoset
Kustantaja: Otava 2016
Alkuteos: The Ice Twins 2015
Suomentanut: Oona Nyström
Sivuja: 349

Mutta entä jos me olemme tehneet kaamean virheen? Kaameimman kuviteltavissa olevan virheen? Kuinka pystyisimme korjaamaan sen? Mitä voisimme tehdä? Mitä se tekisi meille kaikille? Yksi asia on selvää: en voi kertoa musertuneelle miehelleni tästä mitään. En voi kertoa tästä kenellekään. Ei ole mitään järkeä pudottaa tällaista pommia. Ei, ennen kuin olen täysin varma. Mutta kuinka tällaiseen asiaan saa varmuuden?

On kulunut jo vuosi kun Sarah ja Angus menettivät traagisella tavalla toisen kaksostyttäristään, Lydian. Kun pahin suru alkaa ehkä hieman helpottaa, pudottaa eloonjäänyt kaksonen Kirstie aikamoisen pommin väittämällä, että hän onkin Lydia. Tismalleen identtisiä Lydiaa ja Kirstietä oli mahdoton erottaa heidän molempien eläessäkään kuin vippaskonteilla kuten kynnen lakkaamisella, saati sitten nyt saada varmuutta kun toinen on jo kuollut. Tilannetta ei helpota, että sekä Angus että Sarah painivat tahoillaan omien taakkojensa kanssa. He päättävät jättää Lontoon taakseen ja muuttaa Angusin perimään vanhaan majankanvartijan mökkiin saarelle. Ehkä siellä eristyksissä he saavat selville kumpi kaksonen todella kuoli ja kumpi jäi eloon. Ehkä he siellä voivat vihdoin menetyksen jälkeen yrittää alkaa rakentamaan elämää, jossa menetys ei ole koko ajan läsnä. Saarelle asettuessaan Kirstien tilanne ei kuitenkaan tunnu helpottavan. Mitä tuona traagisenä päivänä vuosi takaperin oikein tapahtui? Ovatko he todella valmiita saamaan totuuden selville?

Minä olen Lydia. En Kirstie. Kirstie on kuollut. Toinen meistä on kuollut. Me olemme kuolleet. Minä olen elossa. Minä olen Lydia. Miten sinä voit erehtyä siitä, äiti? Miten sellaisesta voi erehtyä? Miten ihmeessä?

Aina silloin tällöin kohdalle osuu äärimmäisen nautittava psykologinen trilleri jota lukiessa muu maailma ympäriltä unohtuu ja sydän pamppailee rinnassa lujaa. S.K. Tremaynen Jääkaksoset oli minulle juuri tuollainen lukukokemus. Tovi sitten vietin kauhistuttavan upeita hetkiä Marko Hautalan Kuiskaavan tytön parissa ja Jääkaksosia lukiessa sain osittain samoja fiiliksiä. Kuiskaava tyttö on pelottavampi ja taidokkaampi teos, mutta Jääkaksoset kyllä tulee tiukasti siinä perässä tämän vuoden luetuissa kauhu- ja trillerikirjoissa. Erilaisia mutta tunnelmiltaan molemmat sykettä nostavaa jännitystä. Jostain syystä koen myös suurta viehätystä majakoihin ja niiden miljööseen. Niinpä yksi iso kiehtova piirre oli kirjassa tuo ympäristö. Todella koukuttava napakymppi psykologisen jännityksen ystäville! Kirjassa on aika paljon kiehtovaa faktaa kaksoisuudesta mikä on omiaan lisäämään kirjan juonen uskottavuutta ja jännitettäkin.

" Postin tuo, postin tuo, postin tuo Pate jokaisen luo."
Laulu tulee olohuoneesta. Seison paljain jaloin hyisessä vedessä - mutta en tärise kylmästä, vaan pelosta.



sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö

Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö
Kustantaja: Otava 2011
Alkuteos: The Silent Girl 2011
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivuja: 349

He ovat nyt kumpikin poissa. Ensin tyttäreni ja sitten mieheni riustaistiin sylistäni. Miten ihminen jaksaa elää, kun hänen sydämensä on särkynyt - ei vain kerran vaan kahdesti? Mutta tässä minä olen, yhä voimissa, yhä hengissä.
Toistaiseksi.

Viisikymppinen aasialaisnainen Iris Fang menetti melkein kaksikymmentävuotta takaperin sekä miehensä että tyttärensä. Suru ja ikävä eivät ole jättäneet häntä vieläkään rauhaan. Iris pitää kamppailulajikoulua ja yrittää elää nomaalia elämää edes jossain määrin. Kun Bostonin kiinalaiskorttelista löytyy naisen käsi, menneisyys kolkuttelee peruuttamattomasti Irisin ovelle. Iris on kantanut monenlaisia salaisuuksia sisimmässää koko tämän ajan, mutta ennen kaikkea varmuutta siitä, ettei hänen miehensä kuollut ystävän kädestä vaan hirmuteon takana oli jotain muuta. Kun rikosetsivä Jane Rizzoli jututtaa kollegansa kanssa Iristä, Iris tajuaa, että ehkä nyt on vihdoin tullut lopullisen tilinteon aika. Jane näkee, että Iris salaisee jotain, mutta juttuun paneutuessaan saa huomata, että vanha tragedia on paljon monimutkaisempi kuin mitä kukaan on voinut olettaa. Myös oikeuslääkärinä toimiva Maura joutuu mukaan jutun selvittämiseen vaikka omissakin murheissa tuntuu nyt olevan tarpeeksi. Jutun syövereihin joutuessaan Jane joutuu pohtimaan omaa käsitystään siitä, mihin uskoo ja mihin ei. Vanhat aasialaiset uskomukset tuntuvat yhtäkkiä olevan olennaisena osana juttua, mutta mikä on todellista ja mikä ei?

Vihreä lohikäärme vedestä nousee.
Tuuli kukkiin puhaltaa.
Valkoiset pilvet taivaalta kiitävät.
Musta tiikeri vuorta etsii.

Ja sitten, kun järki kohtaa epävarman, on Jane itse kaiken keskellä...

" Minä näin sen ", jane kuiskasi. " Sen olennon, jonka sinä näit katolla." Jalat tuntuivat sulavan hänen altaan; hän luisui istualleen ja nojasi seinään. " Se pelasti henkeni."

On mukavaa huomata, että yhden lempidekkaristini tärkeimmän sarjan kirjat edelleen ovat koukuttavaa luettavaa. Luin tovi sitten Tess Gerritseniltä uuden teoksen, Joka tulella leikkii, ja pidin siitä mutta en ihan niin paljon kuin Rizzoli & Isles -sarjan kirjoista. Tuon luettuani tajusin, etten ole lukenut Jääkylmän jälkeen yhtään sarjan myöhemmistä osista ja päätinkin kokeilla, miltä kirjat nyt maistuvat. Jääkylmä edustaa mielestäni parasta Gerritseniä. Aika nopeasti tämäkin sarjan osa vei mukanaan ja erityisesti tuo kirjan myyttinen osuus kiehtoi kovasti. Alku oli ehkä vähän hitaampitempoista, mutta puolivälin tienoilla luin jo ahnaasti. Ei ihan yllä tämäkään Jääkylmän veroiseksi mutta ehdottoman hyvää ja varmaa Gerritseniä kyllä. Lempparini Maura oli tässä osassa enemmänkin sivuosassa mutta toisaalta juuri Iris Fangin tarina oli niin kiinnostava, että oli mukavaa kun siihen keskityttiin intensiivisesti.

Nyt on varmaan joku dekkari-imu päällä, sillä tartuin seuraavaksi juuri ilmestyneeseen Jääkaksosiin ja se kyllä vaikuttaa ihan hurjan jännältä ja koukuttavalta heti alusta asti. Siitä siis juttua piakkoin!