sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Lukutoukka kirjamessuilla



Huh hulinaa, ja sitä nimittäin piisasi eilisillä kirjamessuilla! Meinasi ihmispaljous vähän uuvuttaa jo Pasilan asemalla, mutta niin sitä sitten kuitenkin vain sukkuloi päivän tuon yläkuvassa vain pieneltä osin näkyvän ihmispaljouden seassa. Junalta pyyhälsin ystäväni Suvin kanssa suoraan Tammen ja Wsoyn isännöimälle kirjalliselle aamupalalle, josta valitettavasti missattiin suurin osa juna-aikataulusta johtuen. Ehdimme kuitenkin vielä kuulemaan Jyrki Kiiskistä hänen Jonglööri -teoksensa tiimoilta sekä paikallista kirjailijaamme, Pasi Lönniä Lunastajan tiimoilta. Lopuksi sana oli vapaa ja syntyikin innostavaa keskustelua bloggaamisesta niin meidän bloggaajien kuin kirjailijoiden näkökulmasta.    

Satu-Maria Nurisalo haastattelee Pasi Lönniä


Aamupalalta siirryimmekin viemään tavaramme pressitilaan, jonne bloggaajan ominaisuudessa pääsin, ja sain rintapieleeni bloggaajan kyltin. Olikin muuten hauska bongailla messuilla blogikollegoita juuri noiden nimikylttien myötä! Yksi messujen parhaimmista anneista olikin ehdottomasti monen bloggaajan tapaaminen ensimmäistä kertaa ihan livenä. 
 

Hyvin pian tuli selväksi se realiteetti, että messualue kaikkinensa on tietenkin valtava ja kirjamessujen ohella oli myös viini- ja ruokamessua, jonne muuten ei aikomuksista huolimatta ehditty lainkaan. Monet itseä kiinnostavat kirjailijat esiintyivät samoina aikoina eri puolella messuhallia ja pitkälti ne jäivätkin itseltä sitten kokematta. Muttamia bongauksia sentään ehdin tehdä. Oli hienoa esimerkiksi nähdä/kuulla livenä yhtä kestosuosikkiani, Anna-Leena Härköstä, joka oli kertomassa selkokirjoista. Juttelemaan hakeuduin Gummeruksen osaston nurkilla ihanan Pauliina Rauhalan kanssa, jonka esikoinen Taivaslaulu on ollut minulle ja monelle muulle yksiä vuoden hienoimmista lukukokemuksista. Tähän samaan hengenvetoon pakko puhista, että MIKSI IHMEESSÄ TAIVASLAULU EI OLE HESARIN ESIKOISKIRJAPALKINTO-listalla?????


Pauliina Rauhala
Keskellä Anna-Leena Härkönen

Kovasti odottamani Atenan bloggaajatapaaminen Pasi I. Jääskeläisen kanssa oli tietysti myös yksiä messun kohokohtia. Oli kiehtovaa päästä monen muun "kanssasisaren" kanssa kuuntelmaan kun Atenan Kanerva Eskola jututti Pasia Pasin uutuuden, Sielut kulkevat sateessa kirjan tiimoilta. Ja koska kyseessä on tuotantonsa ohella itsekin sangen cinemaattinen henkilö, tilaisuuden aluksi sattui pieni ( tai no siivoojien mielestä niin iso ja poikkeuksellinen että ottivat kännykällä kuvaa ensin..) äksidentti josta voin näin sisäpiirivitsinä vain todeta, että viini virtasi..kirjaimellisesti.

Pasi I. Jääskeläinen ja Kanerva Eskola

Olin jo etukäteen "prepannut" itseä, että en ostelisi varsinkaan uusia kirjoja, koska niitä saa kyllä milloin vain niin täältä kotikaupungista kuin netistäkin. Olin kirjahankintojen suhteen kiinnostunut erityisesti antikvariaarisesta osastosta ja se kyllä muodostuikin paratiisiksi. Yhdestä antikvariaatista löysin kokoelmiini Stephen Kingin Julman leikin 7 eurolla ja Agatha Christien Helmeilevän kuoleman 6 eurolla. Nuo kaksi olivatkin kirjamessujen kalleimmat hankintani.



Ja sitten minä vasta innostuin, kun näin ison antikkaosaston, jossa KAIKKI kirjat olivat vain 2e. Toinen puoli oli ns. vanhempaa kirjaa, mutta niistäkin iso osa muutaman vuoden sisällä julkaistuja. Sitten oli toinen puoli, jossa kaikki kirjat olivat uusia, isoissa pinoissa. Nuo kirjat varsinkin olivat tässä viime vuosina julkaistuja uusia-, tai uusintapainoksia. Noiden lukuisten pöytien äärellä sitä vasta hulinaa ja tungosta riitti. Enkä ihmettele, ihan huikeita löytöjä kahden euron hintaan. Siellä oli paljon sellaisiakin kirjoja, jotka ovat jo minulla omassa hyllyssä luettuina tai vielä lukemista odottamassa. Pakko oli kuitenkin lopulta jo hillitä itseä, sillä kaikki ostokseni oli tarkoitus kuljettaa ihan omin käsin vielä junalle.

                       



Minulla meni siis kirjahankintoihin noin 37 euroa rahaa ja aika hurjan pinon sain. Kirjamessuilla todellakin tekee kirjalöytöjä pienelläkin rahalla!

Kokonaisuutena ihan mahtava messupäivä! Ja vaikka aluksi harmitti, että eihän yhdessä päivässä ehdi nähdä ja tehdä kaikkea mitä haluaisi, niin kyllä yhdessäkin päivässä jo saa paljon irti messuista.  Loppukaneettina muistiin itselle ensi vuotta varten:

- Ei, se ei todellakaan ole hyvä idea laittaa korollisia kenkiä kun tarkoitus kävellä koko päivä. Mikä kumma siinä on, että tätä ei koskaan tunnu oppivan...

- Vaikka et olisi suunnitellut tekeväsi määrällisesti isoja hankintoja, varaa SILTI kunnolla hyviä kasseja ostostesi kuljettamista varten...


- Jos tarvitset tai haluat käyttää käteistä kortin sijaan, käy automaatilla ennen messuille menoa. Siellä on automaatteja, joihin jokaiseen oli kymmenien ihmisten jonot aina.

- Jos messuilet vain yhden päivän, älä edes yritä nähdä ja kokea kaikkea, se on sula mahdottomuus. Tutustu etukäteen messuohjelmaan ja mieti mitkä tärkeimmät. Tai tee kuten minä, tutustu messuohjelmaan, tee suunnitelma, jonka sitten kuitenkin unohdat ja menet vain fiiliksen (ja virran) mukana :) Go with the flow!!


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kirjamessuja ja Twiittausta


Huomenna ne alkavat, Helsingin kirjamessut nimittäin! Vielä parisen viikkoa takaperin minulla oli tarkoitus olla töissä ko. ajankohtana ja siten edelleenkin missata kirjamessut mutta muutaman käänteen kautta olenkin nyt menossa messuille! Olen käynyt pikaiseen vuonna 2007 Helsingin kirjamessuille, joten voitte uskoa miten innoissani olen sinne pääsystä! Siinä ei kuulkaa lapsuuden joulunodotuksetkaan vedä vertoja tälle riemulle! Olen messuilemassa melkeinpä koko lauantain, mutta iltajunalla huristelen kotiin jo sitten.

Olen pidemmän aikaa jo miettinyt myös liittymistä Twitteriin ja nyt messuille lähdön selviämisen myötä päätin vihdoin tehdä Twitter-tilin blogilleni. Blogini Twitter-tiliä pääset katsomaan ja vaikka ihan seuraamaan klikkaamalla tästä sekä blogini sivupalkkiin teen oman kohdan Twitterille. Aion twiittailla ahkerasti messuilta ja sunnuntaina luvassa blogissani tuoreeltaan messurapsaa kuvien kera.

Varsinaisia messutärppejä en taida nyt sen isommin jaella, sillä olen vähän kuin lapsi karkkikaupassa messujen suhteen nyt..mutta eniten odotan tietenkin bloggaajien Pasi I. Jääskeläisen tapaamista (tosin kerrottakoon, että pääsin viime viikolla vihdoin tapaamaan livenä häntä työn merkeissä !!! ) ja siis tietenkin toivottavasti monen blogikollegan tapaamista -vihdoin!!!

Luvun alla onkin nyt Pasin uusin kirja ja siitä luvassa juttua ensi viikolla ;)

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Elif Shafak: Kunnia

Elif Shafak: Kunnia
Kustantaja: Gummerus 2013
Alkuteos: Honour 2012
Suomentanut: Maria Erämaja
Sivuja: 523

Vaikka Berzon päätös oli lopullinen, Nazen valintoja ei helpolla hylätty. Ne viipyilivät kaikkien muistoissa sukupuuhun kietoutuineina kuin oksiin tarttuneet kaksi huteraa leijaa. Niinpä kaksoset opittiin tuntemaan molemmilla nimipareilla: Pembe Kader ja Jamila Yeter - Vaaleanpunainen Kohtalo ja Kylliksi Kaunis. Kuka olisi arvannut, että toinen nimistä painettaisiin jonakin päivänä sanomalehtiin kaikkialla maailmassa?

Pembe ja Jamila syntyvät Turkissa ennestään jo kuuden tytön äidille, Nazelle. Naze ei enää jaksa iloita uusista tyttäristään vaan ihmettelee kovaa kohtaloaan; miksei hän saa poikalasta? Viha ja katkeruus kasvavat Nazen sisimmässä eikä hän halua edes nimetä kaksostyttöjään. Siinä missä Naze pitää itseään etäällä henkisesti tyttäristään, Jamila ja Pembe ovat läheisiä niin kuin vain kaksoset voivat olla. Vaikka tuleva elämä kuljettaa heidät kauas toisistaan, ei heidän vahva side sydämien välillä katkea.

Jamila jää  heidän kotikyläänsä ja Pembe päättää muuttaa Lontooseen perheensä kanssa. Vaikka uusi elämä ensi alkuun hämmentää heitä kaikkia, he sopeutuvat ja vuodet vierivät. Erityisesti Pemben tytär Esma saa elää vapaammin mitä kanssasisarensa kotimaassa. Vaikka länsimaalaisen arjen tavat tuntuvat luontevilta vuosien saatossa, ei kotimaan vanhoja perinteitä voi jättää kokonaan taakseen. Erityisesti Pemben vanhin poika Iskender kokee vastuuta sukunsa juurien muistamisesta. Varsinkin kun Pemben puolison, lasten isän Ademin rooli perheen päänä ei ole enää itsestään selvää sen jälkeen kun Adem uppoaa uhkapelien maailmaan.

Elif Shafak on tarinankertoja parhaimmasta päästä. Kolmen luetun kirjan perusteella väittäisin, että hän osaa mestarillisesti luoda tarinan, jossa on monta tasoa ja sävyä. Kunniassa Shafak kuljettaa tarinaa niin 40-50 -lukujen Turkissa kuin 70-90 -lukujen Lontoossa. Pemben ja Jamilan suvun tarinasta piirtyy esiin myös tietynlaista aikalaiskuvaa. Idän ja lännen kulttuurit kohtaavat, osin sekoittuvatkin. Kuitenkin ylpeys omista juuristaan, velvollisuus omaa kulttuuriaan kohtaan on väkevä. Myönnän, että Kunnia osui minulle ns. huonoon aikaan lukuun. Juuri kun olin aloittanut sen lukemisen, sain lukupinoon ehdottomasti tämän vuoden odotetuimman kirjani ja se poltteli vähän väliä mielessä. Toisaalta lukemiseen tuli muutaman päivän katkoksia ja pitkälti sen vuoksi oli paikoin työläs palata aina tarinan pariin kun piti miettiä että kuka nyt oli kukakin ja mitenkäs tämä aika nyt tähänkin sijoittui. Tarinan runsaus vaatii kyllä keskittymistä, jotta pääsee kunnolla sisälle Shafakin luomaan maailmaan. Kunnia on siis kokonaisuutena kyllä taattua Shafakin laatua ja aiheensa myötä ehkä Shafakin kirjoista kaikista puhuttelevin, mutta ehkä pitkälti noiden ulkoisten tekijöiden takia en saanut kirjasta itselleni mitään kovinkaan huimaa lukukokemusta. Toisaalta tuntuu, että edelleen pidän eniten Rakkauden aikakirjasta. Mutta omista keskittymisongelmistani huolimatta sanon, että hieno tarina, lukekaa! Ja jos ette tästä vakuuttuneet, kurkatkaa mitä blogikollegat ovat tuumanneet:

Mari A
Leena Lumi
Annika K

Uskon, että tulen aikanaan lukemaan uudestaan kaikki Shafakit. Tämän siksi että nyt jäi lukukokemus valjuksi muista syistä ja varsinkin Rakkauden aikakirjan siksi, että se oli kaikin tavoin kiehtova lukukokemus. Shafakin käyttämä kielikin on rikasta ja uskon kääntäjän onnistuneen välittämään hienosti alkukielisen tekstin.

Nimesi on kaiverrettu kohtalooni,
rakkautesi virtaa suonissani.
Jos koskaan hymyilet jollekulle toiselle,
tapan itseni, ellei suru tapa minua ensin.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Nyt sitä saa!!!!


Nyt sitä saa!!! Nimittäin minun ja monen muun kovasti odottamaa Pasi I. Jääskeläisen uutta romaania, Sielut kulkevat sateessa! Vaikka ehkä olenkin myynyt kirjallisen sieluni Jääskeläisen kirjoituksille, tämä ei ole maksettu mainos, mihinkään suuntaan, heh. Vinkkinä keskisuomalaisille P.I.J:n tuotannon faneille on kuitenkin pakko hihkaista, että huomisesta iltapäivästä lähtien kyseistä kirjaa löytyy itse kirjailijan signeeraamana meiltä Harjukaupungin Suomalaisesta ;) Oma kappaleeni odottaa kunniapaikalla vielä muutaman päivän ennen kuin pääsen sen pariin, sillä nyt kesken vielä Elif Shafakin Kunnia. En malttaisi millään odottaa ja välillä jo hipelöinkin kirjaa käsissäni, mutta...lupaan, että kuulette kyllä sitten pian kun kirjan olen lukenut!

Ja hei, pääsen kuin pääsenkin kirjamessuilemaan ekan kerran sitten vuoden 2005!!! Tarkoitus on suunnata lauantai-päiväksi messuilemaan.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Markus Zusak: Kirjavaras

Markus Zusak: Kirjavaras
Kustantaja: Otava 2008
Alkuteos: The Book Thief 2005
Suomentanut: Pirkko Biström
Kannen kuva: Jeff Cottenden
Sivuja: 558

*** PIENIÄ LISÄTIETOJA***
Joskus tulen liian aikaisin. Hätiköin,
ja jotkut ihmiset tarrautuvat elämään
    odotettua pitemmäksi aikaa.

On vuosi 1939, talvi. Sodan runtelemassa maassa, Saksassa, pysyy kuolema kiireisenä. Noutaessaan taas erästä pientä lasta, kiinnittää kuolema huomiota kuolleen pojan siskoon, Lieseliin. Vastoin kaikkia tapojaan kuolema jää seuraamaan tyttöä ja pääsee todistamaan kun Liesel veljensä hautajaisissa varastaa ensimmäisen kirjansa, Haudankaivajan käsikirjan.

Liesel päätyy sodan monessa perheessä aiheuttaman ahdingon myötä kasvatusperheeseen Münchenin laidalle. Jokin tuossa sinnikkäässä, kirjan varastaneessa tytössä tekee kuolemaan niin suuren vaikutuksen, että se päätyy seuraamaan Lieselin vaiheita toisen maailmansodan keskellä. Kasvattikotinsa kellarissa Liesel opettelee lukemaan kasvatti-isänsä avulla ja uppoutuu yhä syvemmälle kirjojen maailmaan. Siinä missä vääränlaisia kirjoja poltetaan kaduilla rovioilla, Liesel neuvokkaana löytää paikkoja, joissa voi lukea kiehtovia kirjoja...ja joskus poimia niitä mukaansakin.

Kirjojen tarjoaman pakopaikan ohella Lieselin elämään tuo sisältöä naapurinpoika Rudy, mutta myös kellariin piilotettu juutalainen Max. Lieselin kautta kuolema näkee kaiken kurjuuden keskellä toivonkin värejä, mutta joutuu myös miettimään oman työnsä mielekkyyttä. Mutta kukapa hänen tilalleen tulisi? Työnsä luonteesta huolimatta kuolemakin näke ympärillään sodan järjettömyyden tuoman epätoivon, mutta selvitäkseen joutuu kääntämään ajatuksensa muualle. Lieselin tarinan kertominen muistuttaa niin itse kertojaa kuin kuulijaakin olemassaolon ainutlaatuisuudesta. Olivatpa olosuhteet ihmisen ympärillä mitkä tahansa, kaunis sielu ja utelias mieli voivat olla matkaseuralaisistamme ne tärkeimmät.

Kirjavaras on ollut jo pidemmän tovin hyllyssä odottamassa lukemistaan. Se löytyy myös TBR 100-listaltani. Kirja valikoitui lukupiirimme kirjaksi ja näin ollen tuli vihdoin lukuun. Olen lueskellut tässä aikojen saatossa ylistäviä juttuja kirjasta, joten toki omatkin odotukset olivat kirjalle kohtuulliset. Toisaalta osasin odottaa, ettei kirja ole aihepiiristään huolimatta kirjoitettu kovin rankasti ja koska olen lukenut tosipohjaisia tarinoita natsi-Saksasta, mietin miten kevyempi kerronta minuun uppoaa. Myönnän, että alun kanssa oli vähän hankalaa, koska kuolema kertojana ja tietty vahva "yritteliäisyys" tekstissä häiritsi. Kuoleman omat pienet "välispiikkaukset/huomiot" pitkin tekstiä pätkivät lukemista alussa. Kun pääsin kerronnan erilaiseen rytmiin, sitten se kyllä veti ja sai huomioni. Kuoleman käyttäminen kertojana teki kuolemasta jotenkin inhimillisen. Toisaalta Lieselin tarinan kertominen ikäänkuin ulkopuolelta etäännytti sopivasti sinällään rankasta aiheesta. Tämä toki toimi minulla myös niin, että paikoin kirja tuntui aiheeseen nähden ehkä liiankin kevyeltä kerrontansa/kertojan myötä, ristiriitaista, tiedän! Ehkä olen tämän aihepiirin kirjoissa tottunut siihen että tarina vihlaisee syvältä sisimmästä ja vetää ihon kananlihalle. Kyllä Kirjavaraskin kosketti ja vaikutti, muttei ihan niin paljon kuin olin olettanut. Silti pidin siitä aika tavalla ja hassua kyllä, nyt kun kirjan lukemisesta on jo joitakin viikkoja, tarina nousee voimakkaammin mieleen kuin heti lukemisen jälkeen. Kiehtovinta antia lopulta Kirjavarkaassa oli minulle kuoleman rooli kertojana ja jotenkin inhimillisenä sivustakatsojana.

                                                               *** PIENI TEORIA***
Ihmiset panevat merkille päivän värit vain sen alkaessa
ja päättyessä, mutta minulle on ilmiselvää,
että päivä koostuu lukuisista sävyistä ja vivahteista,
jotka sulautuvat toisiinsa vuoron perään sitä mukaa kuin hetket
kuluvat. Jopa yksi ainoa tunti voi sisältää tuhansia värejä.
Vahamaisen keltaisia, pilvisyljen täplittämiä sinisiä.
Synkkia pimeyksiä.
Pidän työssäni huolen että huomaan ne.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Lars Kepler: Nukkumatti

Lars Kepler: Nukkumatti
Kustantaja: Tammi 2013
Alkuteos: Sandmannen 2012
Suomentanut: Anu Koivunen
Sivuja: 529

Nukkumatti haisee hiekalta... hänen sormenpäänsä ovat posliinia, ja kun hän ottaa pussista hiekkaa, sormenpäät kilahtelevat toisiaan vasten... ja sitten vain nukahtaa...

Kolmetoista vuotta sitten katosi hyvän perheen sisarukset, Mikael ja Felicia Kohler-Frost. Komisario Joona Linna kollegoidensa tavoin piti syyllisenä nyt jo psykiatrisen sairaalan suljetulla istuvaa sarjamurhaajaa, Jurek Walteria. Kun Mikael löytyykin yllättäen elossa, tosin täpärästi elämänlangan säikeistä enää kiinni pitäen, Joonan aavistus siitä, ettei Walter toiminut yksin, saa vahvistuksen. Sekava ja huonokuntoinen Mikael hokee itkien jättäneensä Felician, jonnekin sinne pimeään...jonnekin missä tuoksui hiekka...

Joona tajuaa hyvin pian, että Felicialla ei ole enää kauan aikaa jäljellä ja heidän on tehtävä kaikkensa saadakseen selville, missä Feliciaa pidetään. Mikael ei pysty kertomaan mitään sellaista, mikä auttaisi heitä edes oikeaan suuntaan. Yksin eristysosastolla istuva Walter on äärimmäisen vaarallinen ja ovela, eikä juuri kukaan halua jutella hänen kanssaan, sillä asiat joita hän suustaan päästää, saattavat koitua mystisesti kohtaloksi kuulijalleen. Joona ja kumppanit voivat vain tehdä oletuksia kuinka kauan Felicia vielä mahdollisesti pysyisi hengissä olinpaikassaan, olettaen että hän kärsii samoista vaivoista kuin Mikael. Niiden oletusten varassa heidän on pakko taistella aikaa vastaan parhaansa mukaan ja tehdä jotain sellaista, mikä saa paatuneemmankin poliisin ihokarvat pystyyn: heidän on solutettava joku omistaan suljetulle osastolle Walterin asuinkumppaniksi. Koska Walter on erittäin älykäs vaarallisuutensa lisäksi, ei soluttautuja voi olla kuka tahansa, sen on oltava joku erityinen. Joku, joka herättää Walterin kiinnostuksen niin voimakkaasti, että hän huomaamattaan antaa edes tiedonmurusia Felician olinpaikasta ja siitä, kuka hänen apurinsa oikein on.

  On taas hetken hiljaista. Hissi odottaa liikkumattomana porrastasanteella. Jossakin ulkona talon ohi kiitää auto sireenit ulvoen.
  - Jurek tekee kaikkensa päästäkseen pakoon, Joona sanoo painokkaasti. - Et saa antaa sen tapahtua. olet minulle kuin sisko, mutta on parempi että kuolet kuin päästät Jurekin pakoon.

Lars Keplerin
neljäs, itsenäinen Joona Linna-sarjan osa Nukkumatti edeltäjiensä tavoin vie lukijansa yöunet koukuttavuudellaan ja jännittävyydellään. Nukkumatti alkaa hieman rauhallisemmissa merkeissä mitä esimerkiksi Hypnotisoija, missä lukijan verkkokalvolle heitetään mielikuva raa'asti surmatusta perheestä, mutta sivu sivulta jännite alkaa kasvamaan. Kirjan alussa myös päästään sisälle Joonan perheen tragediaan. Hieman rauhallisempi alku on tarpeen, sillä siinä vaiheessa kun eräs poliisi soluttautuu samalle osastolle Walterin kanssa, alkaa syke nousta. Kepler onnistuu jälleen kerran luomaan suorastaan paniikin tunteita herättävän tunnelman, mutta silti on käännettävä sivu toisensa perään ahnaasti, niin että loppua kohden mentäessä huomaa melkein huohottavansa jännityksestä. Kepler tarjoilee tarinassa taitavasti yllätyksiä matkan varrella. Nukkumatti tarjoaa hengästyttävää, suorastaan painajaismaista jännitystä ja vielä viimeisenkään sivun jälkeen syke ei tahdo laantua, sillä.......

.....toivon mukaan jatkoa on luvassa!!!