lauantai 21. toukokuuta 2016

Agatha Christie: Sininen juna

Agatha Christie: Sininen juna
Kustantaja: Wsoy 1959
Alkuteos: The Mystery of the Blue Train (1928)
Suomentanut: Aarre Pipinen
Sivuja: 241

Hän heräsi äkkiä säpsähtäen; paljonko aikaa oli kulunut, sitä hän ei tiennyt. Vilkaistessaan kelloonsa hän huomasi sen pysähtyneen. Voimakas levottomuuden tunne valtasi hänet ja se voimistui hetki hetkeltä. Lopulta Katherinen täytyi nousta. Hän heitti aamuviitan hartioilleen ja astui käytävään. Koko juna näytti olevan unen vallassa.

Sinisen junan pyyhältäessä Calais'ta kohti Nizzaa, tapahtuu eräässä vaunussa karmaiseva rikos. Miljonäärin tytär Ruth Kettering murhataan raa'asti ja hänen hallussaan olleet arvokkaat rubiinit on viety. Sinisessä junassa on matkustanut myös yllättäen Ruthin puoliso Derek Kettering, toisistaan tietämättä, tai näin ainakin tuore leski väittää. Pariskunnan välit eivät olleet lämpimämmästä päästä ennen ennen Ruthin kuolemaa, päinvastoin. Derek tapaili tanssijatarta ja Ruthkin näytti mieltyneen uudestaan nuoruudenihastukseensa. Ruthin kuolema tekisi Derekistä rikkaan, mutta olisiko hänestä ollut raakaan murhaan? Samassa junassa matkustanut neiti Katherine Grey ehti tavata Ruthin vain hieman ennen tämän kuolemaa. Tahtomattaan Katherinekin joutuu selvittelemään mitä näki tai teki, sillä Ruthin murhan selvittääkseen ottanut mestarimainen Hercule Poirot on tottunut tekemään perusteellista työtä. Varsinkin kun hänkin sattui matkustamaan sinisellä junalla samaan aikaan, on hän melkein kuin velvollinen selvittämään Ruthin kohtalon.

Hercule Poirot ei ole mitä tavanomaisimman jutun äärellä Ruthin kohtaloa selvittäessään. Juoni on yllättävän monisyinen, enkä minä arvannut sitä yhtään etukäteen. Sininen juna ei ole ehkä parhainta Christietä, mutta varsin viihdyttävä ja ah tuota hauskaa sanankäyttöä ja ajankuvaa jälleen kerran! Sinistä junaa lukiessa on helppo muistaa, miksi rakastaa Christien tuotantoa.

- Hyvä on, sanoi mr Evans, siinä tapauksessa minä alan. Luuletko, että hän pelaa tennistä? hän lisäsi toivehikkaasti. 
- Ei tietenkään, sanoi Lady Tamplin, sillä hänhän on ollut vanhan naisen seuraneiti. Seuraneidit eivät pelaa tennistä - eivätkä golfia. Ehkä he pelaavat golf-krokettia, mutta minulla on aina ollut se käsitys, että he kehräävät villoja ja pesevät koiria suurimman osan päivästä.

Ja onhan itse Hercule Poirot aina yhtä hurmaava! Sinällään henkilökuvat eivät Christien kirjoissa ole erityisen vahvoja, mikä toki on vielä nykyaikanakin aika yleistä genren kirjoissa. Kuitenkin esimerkiksi Katherinen kohdalla tuntui monin paikoin, että hänestä sai jo vähän syvempää käsitystä. Viihdyin oikein mainiosti sinisen junan kyydissä ja täytyykin etsiä jostain käsiini elokuvaversio tästä!

perjantai 13. toukokuuta 2016

Maaret Kallio: Lujasti lempeä

Maaret Kallio: Lujasti lempeä
Kustantaja: Wsoy 2016
Sivuja: 223

Sillä sitä mitä ymmärtää, sitä myös vähemmän pelkää. Sitä mitä ymmärtää, on myös mahdollista työstää, korjata ja elvyttää.

Aina silloin tällöin haluan tuoda blogiini jonkun itseeni kovasti vaikuttaneen kirjan, ilman että teen siitä perinteistä, lukukokemustani ruotivaa blogipostausta. Voisi puhua ennemminkin vinkkauksesta. Nyt haluankin vinkata teille yhdestä ihanasta tämän kevään kirjasta, jota olen itse jo lukenut toista viikkoa suurten ahaa-elämysten kera. Kyseessä on monelle ehkä tv:stä tai netistä tutun psykoterapeutin Maaret Kallion Lujasti lempeä- teos. Lujasti lempeä ei ole mikään perinteinen elämäntapaopas. Kallio ei edes yritä antaa mitään valmista " tee näin niin elämäsi helpottuu"-pakettia vaan herätellä lukijaa itse haastamaan ajatuksiaan uusille urille. Olen itse jo tovin hakenut sellaista lempeämpää otetta omaan elämiseen, ettei tarvitsisi olla niin vaativa itselle tai ylipäätään elämälle. Että jotenkin löytäisi sen sopusoinnun vaativuuden ja lempeyden välille. Nykyelämä mielestäni aika herkästi sysää ihmistä kohti suorituskeskeisyyttä jopa kivoissakin asioissa. Vallitsee sellainen voimakas "pitää"- mentaliteetti niin ihmisen oman pään sisällä kuin ympäröivässä yhteiskunnassa. Pitää olla tehokas. Pitää olla sitä ja tätä. Ikäänkuin sairastutaan pitää olla- harhaan, ilman että pohditaan mitä oikeasti elämältä haluaa ja mihin omat rahkeet riittää. Tai että mikä on oikeasti ihan riittävän hyvää elämää.

Tunnistan varsinkin itsessäni herkästi asioista innostuvana ihmisenä sen sudenkuopan, joka lopulta uuvuttaa, ellei tajua pysähtyä. Kallion kirja auttaa mielestäni erinomaisesti pysähtymään ja pohtimaan ennen kuin pysähdys on liian raju. Kallio herättelee tekstissään paljon ajatuksia varsinkin siitä, miten oppisimme sietämään niin omaa kuin ylipäätään elämänkin keskeneräisyyttä. Ja varsinkin sitä, että olivatpa suunnitelmamme elämässä minkälaiset tahansa, yleensä aina tulee jotain, joka muuttaa niitä. Aika harva pysyy välttymään varsinkaan pienemmiltä arjen haasteilta, mutta isommiltakaan kriiseiltä. Mutta sen sijaan, että antaisi niiden lamauttaa itsensä ja kokisi jotenkin asioiden tai jopa itsensä epäonnistuneen, pitäisi olla lempeämpi itselle ja uskaltaa hyväksyä vaikeudetkin osaksi elämää. Kallio korostaa paljon ympärillä olevien ihmissuhteiden merkitystä. Liian herkästi ajatellaan, että pitää pärjätä itse.

Suomalaisten kyky pärjätä omillaan on sekä kansakuntamme vahvuus että selkeä heikkous.

Olen itse vuosikausia vaalinut mielessäni erityisesti yhtä Tommy Tabermannin ajatusta:

HAAVE
Tulla lujaksi
Pysyä pehmeänä,
Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle.


Tuo Tommyn ajatus on muodostunut viime vuosina jonkinlaiseksi ohjenuoraksi itselleni ja koen, että Kallion kirja antaa hurjan paljon tukea tuon ajatuksen työstämiseen ja lopulta konkreettiseen vaalimiseen elämässä. Lujasti lempeä on voimakkaasti ajatuksia herättävä, insprioiva ja syvästi sisintä puhutteleva teos. Kuten Kallion kirjassa toteaa: Oman mielen ymmärtäminen ja suitsiminen on vaikea laji. Tiedätkö sinä, mitä sisimmällesi todella kuuluu? Uskallatko ottaa siitä selvää?

Lujasti lempeän ote on tavallaan keskusteleva ja pidän siitä todella paljon. En halua lukea mitään self help-oppaita, joissa esitellään valmiit ohjeet muutoksen tekemiseen vaan haluan haastaa oman mieleni ja toimintapani löytämään itselle parhaimmat keinot luovia tässä elämässä. Kallion Lujasti lempeä on jo nyt liikuttanut paljon minun sisäisiä mannerlaattoja ja ennen kaikkea vahvistanut sitä ajatusta, että....

kaunein kiitos elämälle on uskallus elää.
Suostua elämälle.

Huomaan, että voisin kirjoittaa kirjan herättämistä ajatuksia vaikka kuinka pitkästi, mutta sen sijaan kehoitan lukemaan itse kirjan, jos aihepiiri kiinnostaa. Tai ehkä pitäisi sanoa, että jos oma itsesi kiinnostaa, lue tämä!