torstai 24. kesäkuuta 2010

Kaunista juhannusta!


Oikein ihanaa juhannusta kaikille teille! Itse suuntaan perheeni kanssa järven rannalle puusaunan ihanaan läheisyyteen viettämään rauhallisen juhannuksen ystävien kanssa. Palaamme lauantaina jo kotia ja sitten luvassa taas antoisia hetkiä kirjan äärellä. Päivitän myös sitten sitä kirjapino-listaani, sillä sain taas pari kirjaa kirjastosta lisää;)

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

~Jussi Siirilä: Juoksija~

(Gummerus 2009)

"Tajuan olevani käännekohdassa - Olen Juoksija, ja takaa-ajo on juuri alkanut. Minun on karsittava elämästäni kaikki ylimääräinen."


Ja siitä alkaa entisen kittiläläisen Oulan, nykyisen Helsinkiläisen Matin huikea matka halki Euroopan. Matka, jonka jälkeen ei ole monellakaan tapaa paluuta enää entiseen. Matkakumppanina on yllätten "mokkapintainen" kuusivuotias Osman, eikä aikaakaan kun takapenkillä istuu myös vietnamilaissyntyinen Joy sekä kurdi-Murat. Mattia lainatakseni: " Loistavaa. Nyt puuttuu enää Vaeltava juutalainen."

Vaan jos on edessä pitkä matka halki Euroopan, pitkän matkan muutoksen tiellä on Matti käynyt jättäessään juurensa osa-kolttana taakseen ja aloittaessaan uuden elämän uudessa ympäristössä. Ainoa konkreettinen todiste omista juuristaan satunnaisten mieleen pulpahtavien muistojen lisäksi lienee Matin omalaatuinen äiti, joka uskollisesti matkustaa parin kuukauden välein Kittilästä Helsinkiin poikaansa tavatakseen. Äidin vierailut aina hieman järkyttävät Matin maailmaa, sillä äidin tuntema tyytymättömyys Matin uuteen elämään aina jossain määrin heilauttaa sitä pientä sisäistä poikaa, joka yhä kaipaa äidin hyväksyntää. Lisäksi niin työ- kuin henkilökohtaisessa elämässään riskianalyyseja laativan sekä elämäntimanttikaavioita piirtelevän Matin on vaikea aina kontroloida äitinsä käytöstä vierailujen aikana ja se aiheuttaa usein noloja tilanteita. Ryysyisissä vaatteissa räävittömästi puhuva äitimuori kun ei ehkä ole se toivotuin vieras Matin hienossa työpaikassa ainakaan Matin ylläpitämän julkisivun suhteen. " Äiti jatkaa paljastuksiaan. Kun hän kertoo imettäneensä minua viisivuotiaaksi asti, teen kuten olen tämänkaltaisissa tilanteissa aina tehnyt. Kuvittelen irtautuvani kehostani ja liitäväni ulos lähimmästä ikkunasta."

Työssään Matti kartoittaa asiakkaiden markkinointikohteita jakamalla niitä tiettyihin luokitusryhmiin; yläpäästä löytyy niin Kultahampaat kuin Paritaloeliitti ja alapäästä puolestaan Tangorainerit ja Mokkakorvat. Sanomattakin selvää, että Matti ei suhtaudu kovin suopeasti luokituksen alapäässä sijaitsevian ryhmien edustajiin. Hän onkin tarkkaan kartoittanut oman asuinalueensa, ettei vahingossakaan joudu näiden ryhmien lähelle. Niinpä hänen viimeisen päälle varusteltu kotinsa sijaitseekin turvallisesti kerrostaloporvareiden ryhmittymässä, haaveena toki muutto aikanaan paremmille alueille.

Matin suuria intohimoja ovat juokseminen ja haasteellisten palapelien kokoaminen, joita suorastaan lapsenomaisella hartaudella kootessaan hän usein pääseekin flow-tilaan. Myös juokseminen on erityisen tärkeää hänelle mentaalisten ominaisuuksien vuoksi; missä muussa harrastuksessa saa nauttia rauhassa yksinäisyydestä samalla. Massamaratonit eivät Mattia kiinnosta, ainoastaan oma suoritus ylhässä yksinäisyydessään. Toki Matti on kiinnostunut myös juoksemisen tekniikasta, kuinka muuten hän voisi kehittää askeltaajuuttaan eli frekvenssiä aina vain ylemmille tasoille. " Oloni on loistava. Kontrollin tunne on väkevä, ohjailen elämääni kevyellä kosketuksella. Minua ei pysäytä mikään kunhan pysyn liikkellä ja pidän tahdin kiivaana."

Matin hyvin hallittu arki kokee kuitenkin suunnattoman keikauksen, kun alakertaa muuttaakin yllättäen somaliperhe. Ennen niin hiljainen talo saa uuden perheen myötä ääniä ja eloa, mikä ei miellytä Mattia. "Äänet hiljenevät hetkeksi mutta palaavat parissa minuutissa ennalleen. Alan aavistella, että kyseessä on Ahmedien perheen normaali taustameteli. Olenko sijoittanut rahani slummiutuvaan taloon? Kohteen luokitus voi laskea nopeasti, jos asukkaiksi alkaa valikoitua vääränlaisia kuluttajia. Olen nähnyt sen omin silmin useita kertoja. Tartunnan saanut talo kuihtuu, kunnes kaikki asukkaat ovat Tangorainereita tai Mokkakorvia."

Matti päättääkin tehdä asialle jotain, ennen kuin on liian myöhäistä. Ahmedit on saatava talosta ulos. Matti laatii tarkan suunnitelman, mutta kaikki ei menekään sen mukaan. Eräänä aamuna Matin oven takana seisoo itkuinen naapurin somalipoika Osman, jonka muu perhe on kadonnut. Nyt on Matin aika laatia uusi elämäntimantti- ja riskinhallintakaavio...
                                                                 ***

Kiitos Leena Lumi:n arvostelun, törmäsin tähän kertakaikkisen mainioon kotimaiseen kirjahelmeen. Kirjan päähenkilö, varsinainen antisankari Matti Järvi, on kirjahenkilönä niin poikkeuksellinen, ettei ihan heti toista vastaavaa mieleen muistu. Suorastaan budhamaisella hartaudella hän suorittaa lenkkinsä, optimoi vessakäynneistä lähtien työpäivänsä sisällön ja huolehtii, että elämä on hallinnassa pienintä piirtoaan myöten. Mikään ei tunnu olevan Matille mahdotonta; kun vain tarpeeksi tahtoo ja yrittää, kaikki kyllä onnistuu.Tavallaan Matin melkeinpä tragikoominen persoona ilmentää jotain tästä meidän ajastamme; halutaan hallita kaikkea, hinnalla millä hyvänsä ja pahin pelko on olla liian erilainen, silmiinpistävä toisinaan niin harmaan massan keskellä. Toisaalta tämä on mielenkiintoinen yhden ihmisen kasvutarina ja ennen kaikkea tämä on huikean hauska matka halki Euroopan. Nauroin ääneen tätä lukiessani ja myönnettäköön nyt samalla, että taisinpa saada muutamat liikutuksenkin kyyneleet silmiini loppupuolella.

4/5

tiistai 15. kesäkuuta 2010

~Marian Keyes: Tuiki tuiki tähtönen~

(Tammi 2010)

"Vähän apeana istahdan ulkoportaille ja tarkistan vielä kerran osoitteen: Star Street 66, Dublin 8. Yrjöjen aikainen punatiilitalo, jossa on sininen etuovi ja banaaninmuotoinen kolkutin - tuntomerkit pitävät täsmälleen paikkansa. Olen siellä missä minun kuuluukin. En vain tiennyt, että täällä asuu näin paljon ihmisiä. Minua on neuvottu varautumaan yllätyksiin, mutta kaikkeen en silti ollut osannut varautua. Eikä minulle ole ketään, keltä kysyä. Olen täysin oman onneni nojassa, niin kuin agentti huippusalaisessa tehtävässä."


Punatiilisessä Yrjöjen aikaisessa talossa asuu sangen värikäs joukko ihmisiä: Levy-yhtiössä työskentelevä, menevä nelikymppinen Kate, jonka seurustelusuhde työnarkomaani-Conaliin ei aina ota onnistuakseen. Päälisin puolin umpirakastuneilta vaikuttavat Maeve ja Mat, jotka istuvat illat kotona sohvalla syöden ja ohjelmia katsoen ja menevät sitten nukkumaan, laittaen päällensä enempi vaatetta kuin hereillä ollessa. Kauna-nimisen koiransa kanssa elävä iäkäs Jemina, joka näkee muista ihmisistä enemmän kuin tahtoo paljastaakaan. Kotiinsä ikävöivät komeat puolalaiskaverukset Andrei ja Jan, kämppiksenään kipakka taksia työkseen ajava irlantilaisneito Lydia. Ensin vain etäisesti naapureina toisilleen tutut ihmiset, mutta lopulta niin monen elämänpolku limittyykin keskenään. Mikään ei ole pian kuin ennen, vaan jokaisen elämä järkkyy monin tavoin. Mikään ei myöskään ole sitä, miltä se ensin tuon alkutekstin salaperäisen tarkkailijan silmiin vaikuttaa.

Mutta kuka tai mikä on tuo mystinen, salaperäinen tarkkailija, joka seuraa Star Street 66:n asukkaiden elämää nokkeline havaintoineen? Miksi hänet on lähetty juuri tuohon osoitteeseen, noiden ihmisten elämiin?

Muutama sana itse kirjailijasta, Marian Keyesistä. Tutustuin hänen tuotantoonsa jo yli 10 vuotta sitten, kun ostin hänen ensimmäisen käännöksensä, "Naura, Clare, naura" (Watermelon) Ihastuin heti Keyesin taidokkaaseen tyyliin luoda mielenkiintoisia henkilötarinoita ja kirjoittaa kipeistäkin asioista pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkaan ilkkumatta. Voineekin kai sanoa, että kirjallinen rakkauteni Keyesin kirjoihin alkoi jo tuolloin ja nyt omistankin kaikkien hänen teostensa käännökset.

Tuiki, tuiki tähtönen on mielestäni hieman uudenlaista Keyesiä ja positiivisessa mielessä. Ensimmäistä kertaa nimittäin mukana on ns. yliluonnollista, mystistä elementtiä tuon salaperäisen tarkkailijan muodossa. Tässä kirjassa oli myös tavallaan aika monta keskeistä henkilöä ja juuri siksi tarkkailijan tekemät päätelmät, analyysit tuntuvatkin tärkeiltä tässä kirjassa. Ne vahvistavat lukijan suhdetta henkilöihin ja heidän tarinoihinsa. Varsinkaan kun monikaan asia ei ole sitä miltä ensin näyttää..

Tämän, kuten monien muidenkin Keyesin kirjojen vahvuus on siinä, että hän rohkeasti tuo tarinaan asioita, joista ei aina uskalleta puhua suoraan; sairaudet, uskottomuus, riippuvuudet jne. Sinällään ensin hyvin kepeiltäkin vaikuttavien henkilöhahmojen tarinoiden takaa nouseekin esille asioita, jotka luovat syvyyttä niin henkilöön kuin tarinaan. Otetaan esimerkiksi pyörällä hurjaa vauhtia pipo päässä keikkuen ruuhkan seassa viilettävä Maeve. Hänen tarinansa on kirjassa erittäin puhutteleva, kun se vähän kerrassaan juonen mukana lukijalle aukeaa. Keyes osaa rakentaa tarinankerronnan niin, että monet käänteet tulevat aikalailla yllätyksenä lukijalle, mikä onkin mielestäni hyvä asia myös tämän tyyppisessä kirjallisuudessa.

Useamman kerran kirjaa lukiessa tuli pieniä deja vu:ta esimerkiksi Niffeneggerin kirjoista; kaiken tarinan taustalla leijuu jotain ihanan maagista, joka kuitenkin lopussa saa tavallaan selityksensä, tarkoituksensa. Kun minulle kirjan loppupuolella valkeni tuon tarkkailijan rooli ja "henkilöllisyys", nousi ihoni kananlihalle ja silmiini tulvahti pienet liikutuksen kyyneleet. Jos siis kaipaat arkeesi pienen ripauksen taikaa ja mystiikkaa, nautit rehevästä kerronnasta ja moniulotteisesta juonesta, tämä kirja on juuri sinua varten. Tämä on kirja, joka luetaa vain ja ainoastaan tunteella!

ps: Huomasin vasta äskettäin netistä, että Keyes kärsii vakavasta masennuksesta ja on puhunut mediassa siitä avoimesti, joskin lyhyesti. Keyesillä on aikanaan ollut alakulon kausia, mutta tämän kertainen on kaikista vakavinta ja hän kirjoittaakin tiedoitteessaan, ettei tiedä, kuinka siitä selviää. Toivon kovasti hänelle valoa ja voimia!

4/5

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Jos olisin kirja...

...olisin ehdottomasti Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjo-kirjasta tuo Barcelonan vanhan kaupungin sydämessä sijaitsevasta Unohdettujen kirjojen hautausmaalta löytynyt Julian Caraxin "Tuulen varjo". Salaisen pyhäkön uumeniin unohdettu, mutta oikeissa käsissä jälleen henkiin heräävä.

Mikä tai millainen kirja sinä olisit?

Kuvan lähde: Wikipedia

Kirjapino

Niin omassa hyllyssä kuin kirjastosta varatuista alkaa ollakin jo kertynyt iso pino luettavaa! Ajattelinkin tähän listata, mitä ainakin on nyt kesä-heinäkuussa tulossa lukuun ja arvosteluun. Sitten tietenkin on varmaan iso määrä niitäkin kirjoja, jotka ovat vasta tulossa julkaisuun lähiaikoina tai innostun muiden blogieissa jostain tietystä kirjasta. Tässä kuitenkin jo listaa tähän astisesta pinosta. Lista ei ole sitten muuten lukujärjestyksessä, valitsen vähän fiiliksen mukaan aina seuraavan kirjan:

Joanne Harris: Sinisilmä
Anna Gavalda: Lohduttaja
Nadeem Aslam: Elävältä haudatut
Shlomo Venezia: Sonderkommando- Tarinani Auschwitzista
Sara Gruer: Vettä elefanteille
Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key
Dean R. Koonz: 60 tuntia
Annamari Marttinen: Kuu huoneessa
Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
Jussi Siirilä: Juoksija
Miina Supinen: Liha tottelee kuria
Juha Itkonen: Kohti
Eppu Nuotio: Varjo + Paine-teokset
Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri
Lisäykset:
Tiina Lymi: Susi sisälläni
Kajsa Ingemarsson: Kohtalonpyörä
Marianne Fredriksson: Rakas lapsi
Ainakin nämä haluan saada luettua ennen kuin kaikki ihanat syksyn kirjauutuudet tulevat ryminällä:) Ja nyt pieni kysymys teille, nimittäin kuinka moni on lukenut Waltarin Sinuhe Egyptiläisen? Se on sitkeästi sellainen kirja, jonka lukemattomuus minua vaivaa;) Olen joskus yli viisi vuotta sitten sitä aloittanyt yksi kesäloma viimeksi, mutta en sitten päässytkään kirjan imuun ja lukemattahan se yhäkin jäi.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

~Marianne Fredriksson: Kaksi todellisuutta~

(Bazar Kustannus 2006)

Ystävän vinkkaamana tutustuin ensimmäistä kertaa Marianne Fredrikssonin tuotantoon. Kaksi todellisuutta onkin kaiken aluksi niin leppoisan tuntoisen kerronnan jälkeen väkevä teos. Fredriksson maalailee tarkasti ja kiireettä henkilökuvia muidenkin kuin päähenkilöiden suhteen. Varsinaisesti kirjan päähenkilöt ovat kahdesta hyvin erilaisesta maailmasta tuleva pariskunta, duunariperheestä lähtöisin, tutkijaksi ja luonnontieteilijäksi päätynyt analyyttinen Jan sekä akateemisen perheen kasvatti Angelika, joka uskoo intuitioon, ja näkee monissa asioissa pintaa syvemmälle. Kun kaksi niin erilaisista lähtökohdista tullutta ihmistä rakastuu, riittääkö se? Kuinka pitkälle se kantaa?

Jan tukee elämässään melkein täysin tieteelliseen teoriaan ja on haudannut sen oman pienen herkän pojan, joka vielä lapsuudessa näki mielikuvituksen silmin. Angelikan kyky nähdä pintaa syvemmälle on jotain sellaista, mitä Ja ei tajua ja aluksi pelkääkin. Molemmat kantavat lapsuudestaan omaa traumaansa, joita Fredriksson vähän kerrassaan avaa lukijalle. Jan ja Angelika riitelevät paljon, mutta kuitenkin vahva rakkaus saa heidät aina jatkamaan. Varsinkin Angelikan henkilöhahmo on kiinnostava; herkkä sielu, joka koittaa pitää elämänsä talon seinät pystyssä, vaikka pelkääkin koko ajan menettävänsä Janin ja kaiken muunkin tutun.

Tämän kirjan vahvuus on mielestäni erityisesti se, miten Janin ja varsinkin Angelikan menneisyys alkaa pala palalta aueta ja selvittää monia aikaisempia tapahtumia, reagointeja jne. Kuitenkin kirjan loppuratkaisu tulee yllättäen ja suorastaan heittää kylmän veden hetkeksi niskaan. Toisaalta se sulkee ympyrän ja antaa tarinalle vanhemman sisällön. Tämä on kirja, joka sai minut itkemään ja sydämen aroille tuntosarville monen päivän ajaksi. Kuin lempeä hiljainen kesäsade, joka lopulta muuttuu ukkosmyrskyksi. Ja sen jälkeen syvä hiljaisuus.

4/5

“A house without books is like a room without windows.” — Horace Mann

Kuten aikaisemmin lupailin, tässä tulee pieni postaus minusta, blogin emännästä. Lienee sanomattakin selvää, että kirjat ja lukeminen on suuri intohimoni! Liekkö olen äidinmaidossa saanut lukutoukan pureman, mutta jo pienenä tyttönä rakastin kirjoja ja kirjastoja. Muistan yhä niin elävästi kun ala-asteella kävin kotipihan kupeeseen ajavasta kirjastoautosta hakemassa niin ison pinon aina kirjoja, kuin vain jaksoin kantaa käsissäni. Eräskin kerta pino oli jo niin korkea, että nippa nappa sain leualla tuettua pinoa. Ja niin, vasta nyt aikuisena on itsellekin herännyt kysymys, miksi en koskaan tajunnut ottaa kassia mukaan;) Mutta vuodet vierivät, minä kasvoin ja elämä ympärilläni muuttui. Kirjat ovat kuitenkin aina olleet osa elämääni. Ja yksi erittäin oivaltava kirjoihin liittyvät sitaatti löytyykin tämän postauksen otsikosta. Yksi sinällään mukavista dilemmoista taas tässä kirjojen ihanassa maailmassa on se, että on maailma on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia kirjoja odottamassa lukemistaan, mutta kuinka ikinä ne kaikki ehtii lukea?

Vaikka blogini tulee sisältämään vain kirjoihin ja lukemiseen liittyviä juttuja, osa varmasti haluaa kuitenkin tietää vähän minustakin muutakin kuin "lukutoukkahistoriani";) Olen ehtinyt jo 33 vuoden ikään ja tällä hetkellä saan nauttia elämästä kotiäitinä kahdelle pienelle pojalle. Ammatiltani olen sosiaalialan ihminen, mutta mutkien kautta päätynyt kaupan alalle ja siellä lopulta kirjakauppaan töihin. Kun työelämä taas sitten ehkä jo ensi vuonna kutsuu, kaikki ovet ovat sillä saralla auki, mutta toki toivoisin vielä joku päivä saavani olla tavalla tai toisella kirjojen maailmassa töissä.

Kirjat sitten, joita luen. Olen aika "sekakäyttäjä" niiden suhteen ja siksipä omankin hyllyn valikoima on aika kirjava. Blogiotsikon alla olevasta kuvasta tosiaan näkee pienen otannan lempikirjoistani, mutta tosiaankin vain osan niistä. Nyt luen ihanan kevyttä kesälukemista, Marian Keyesin uusinta "Tuiki tuiki tähtönen", jonka jälkeen luvassa varmasti koskettava, rankkakin Nadeem Aslamin "Elävältä haudatut". Aslamin kirjasta pääsenkin sujuvasti aiheeseen blogiarvonta. Nimittäin ensimmäistä kertaa koskaan voitin blogiarvonnasta jotain, mutta en todellakaan mitä tahansa. Leena Lumi:n arvonnassa onni suosi mm. minua ja tänään sain paketista nämä upeat kirjat: (Kiitos vielä kerran Leena!)

Minullahan ei ole minkäänlaista kirjallisen alan koulutusta eli kun arvostelen kirjoja, teen sen ihan vain ja ainoastaan omien tuntemusten perusteella. Kirjat ovat kuin rakkaat ystävät, ei niistä voi kertoa vain viileän analyyttisesti tai pelkästään kriitikon silmin. Tai ainakaan minä en voi. Luvassa siis arvosteluja ehkä vähän järjellä, mutta varsinkin tunteella;) Liitänkin tänne heti ensimmäiset arvostelut tässä pian.

Kiitos Lumiomena ja Leena Lumi

Kiitos Lumiomenan ja Leena Lumen, pitkäaikainen pähkäilyni kirjablogin aloittamisesta päättyi lopulta tähän hetkeen, blogin pystyyn pistämiseen. Ja oma kiitos kuuluu myös Leenan blogissa kohtaamalleni Sadulle, joka keksi nimen blogille. Nimestä kerrottakoon muuten sen verran, että Jane Austenin Järki ja tunteet on yksi ikisuosikkejani, mutta kuvastaa hyvin myös elämän filosofiaani; ei pelkällä järjellä, vaan myös tunteella. Ja vieläpä aika usein pelkällä sillä.

Tämän päivän aikana on tulossa minusta, blogin emännästä, pieni esittelypostaus. Haluan kertoa vähän omaa "lukutoukkahistoriaani" ja myös sitä, millaisia kirjoja varsinkin on tämän blogin sivuille luvassa arvostelujen myötä. Toivotan nyt jo kuitenkin jokaisen teistä tervetulleeksi mukaan tähän minun kirjalliseen matkaani, jonka kanssanne haluan jakaa!