perjantai 27. joulukuuta 2013

Graeme Simsion: Vaimotesti

Graeme Simsion: Vaimotesti
Kustantaja: Otava 2013
Alkuteos: The Rosie Project ( 2013)
Suomentanut: Inka Parpola
Sivuja: 333
Mistä minulle: Kustantajalta

Siinä missä genetiikan professori Don Tillman on menestynyt urallaan, hänen sosiaalisesta elämästään ei voi sanoa samaa. Sikäli jos nyt saattoi todeta hänellä sellaista edes olevankaan. Kyllä Don kumppania kaipaa, mutta hänen sosiaaliset taitonsa ovat niin riittämättömät, että ne aiheuttavat hänelle lähinnä vain kiusallisia tilanteita ja suoranaisia katastrofeja naisten kanssa. Don on kuin elävä esimerkki Aspergerin oireyhtymästä, hän ei vain itse tunnista oireita itsessään. Ei vaikka hän ystävänsä puolesta pitää luennonkin aiheesta. Minuutin tarkkuudella Don suunnittelee niin työnsä kuin arkensa ja hahmottaa maailmaa tarkkojen aikataulujensa kautta. Kumppaninkaipuu jäytää hänen mieltään kuitenkin siinä määrin, että epäonnistuneiden yritysten jälkeen hän saa neronleimauksen, ainakin omasta mielestään. Don uskoo vakaasti tieteellisiin menetelmiin tässäkin asiassa tekemällä kyselylomakkeen, jossa kartoitetaan kaikki tärkeät ominaisuudet. Donilla on hyvin tarkka näkemys siitä, millaisen kumppanin hän rinnalleen toivoisi ja Vaimotestin avulla hän uskoo karsivansa heti alussa pois kaikki turhat ajanhaaskaajat. Donin suunnitelma kuulostaa täydelliseltä, kunnes kuvioihin astuu Rosie..oi Rosie!

"Gene lähetti minulle maailman kelvottomimman naisen. Baarimikon. Myöhästelijä, kasvissyöjä, epäjärjestelmällinen, irrationaalinen, epäterveelliset elämäntavat, tupakoitsija - tupakoitsija! - psyykkisiä ongelmia, ei osaa laittaa ruokaa, matemaattisesti kyvytön, luonnoton hiusväri. Oletan, että se oli Genestä vitsi. "

Ei aikaakaan, kun Rosie pistää tuulemaan, tahtomattaankin Donin elämässä. Rosiella on omassa elämässään selvittämätön asia, jonka suhteen Don kokee voivansa auttaa, omalla tutulla alueellaan eli tieteellisin menetelmin. Rosie kuitenkin edustaa Donin vaimoehdokkaan täydellistä vastakohtaa ja heidän kahden kanssakäyminen onkin alusta asti täynnä niin väärinymmärystä kuin suorastaan tragikoomisia piirteitä. Mutta mitäs sitä aina sanotaan vastakohdista...?

Siinä missä Don ennen teki asiat ennalta-arvattavasti kellon tarkkuudella, hän huomaakin nyt astuneensa tyystiin uuteen aikaan, Rosien aikaan. Rosien ajassa mistään ei voi olla etukäteen varma ja vielä sittenkin kun luulet olevasi perillä asioista, kaikki voi heittää häränpyllyä. Kurinalaiseen ja suunniteltuun elämään tottunut Don huomaakin pian, ettei Rosien aika olekaan hullumpaa...

" Maksoitko sinä laskun? " kysyin.
" Sillä minä häntä harhautinkin", hän vastasi.
" Maksamalla laskunko? "
" Ei, tuolla maksetaan tiskillä. Minä vain häivyin."
" Meidän täytyy mennä takaisin", sanoin.

" Vitut mennään", Rosie sanoi, kun kapusimme Porscheen ja kaasutimme tiehemme.
Mitä minulle oli oikein tapahtumassa?


Ihana. Sellainen oli yhteen sanaan kiteytettynä Graeme Simsionin Vaimotesti.No, tiedättehän jo minut, milloin tyytyisin vain yhdellä sanalla kiteyttämään ;) Kun sain kirjan käsiini, myönnän ensin ajatelleeni, että " no niin, onkohan tässä taas yksi sellainen mukahauska tarina...Joku tietotekniikkanero on leikkinyt kirjailijaa.." mutta kurkattuani muutaman ulkomaalaisen arvostelun teoksesta, minulle iski se tietty hyvä kirjallinen hytinä. Olen kaivannut tarinaa, joka saa hymyn huulille ja sydämen läikehtimään hyvästä mielestä. Jotain sellaista ihanan hupsua, mutta samalla kuitenkin älykkään romanttista tarinaa. Vaimotesti tarjosi minulle tällaisen tarinan vieläpä ylittäen odotukseni. Lukijana koin olevani hyvissä käsissä. Minun ei tarvinnut jännittää, mikä tämän tyylilajin kirjoihin kuuluneekin, kuka saa kenetkin ja onko onnellista loppua, vaan saatoin nauttia alusta loppuun saakka hyvästä ja hauskasta fiiliksestä. Se, mitä itse päähenkilö Don ei tajua ja näe, niin suhteessa itseensä kuin erityisesti Vaimotestiin ja Rosieen, on lukijalle selvää alusta saakka. Kyse ei ole siitä, että kuka ja mitä, vaan että miten ja milloin. Nautinnollista, koomista, hyväntahtoista ja varmasti sydämelle hyvää tekevää!

Henkilönä Don on kyllä kiehtova ja mainio. Ajatus genetiikan nerosta yhdistettynä tieteelliseen kumppaninhakuun saattaa aluksi toki luoda mielikuvia tarinasta, jossa itseään ylivertaisena ihmisenä pitävä väheksyy muita, mutta kyse ei todellakaan ole siitä. Niin monin tavoin selvästi Asbergerin oireyhtymän synnyttämästä puutteellisesta sosiaalisesta kyvykkyydestä kärsivä Don ei ole ylimielinen missään määrin. Hän vain enemmän tai vähemmän yksinkertaisesti näkee maailman ja nimenomaan ihmisten väliset suhteet ilman niitä lukemattomia pieniä sävyjä, nyansseja, joiden varaan ihmissuhteet usein juuri rakentuvat. Vaimotestillään Don vilpittömästi haluaa löytää itselleen sopivan kumppanin, tajuamatta, että loppujen lopuksi ihmissuhteissa on kyse tieteellisyyden sijaan kaikesta muusta, odottamattomasta. Rosie puolestaan on hurmaavan räiskyvä, rehellinen ja rohkea persoona. Näiden kahden kohtaaminen ei varmasti voi ollakaan muuta kuin verbaalista ilotulitusta yhdistettynä nasevaan mutta sydämelliseen komiikkaan. Ihana. Joko sanoin sen?

lauantai 21. joulukuuta 2013

Kirjallista joulua!



Perheemme suunnistaa huomenna vuokramökille veden ja metsän äärelle joulun viettoon! Minä tosin huristelen sieltä vielä maanantaiksi tekemään päivän töitä, mutta sen jälkeen minäkin saan kolmen päivän pienen breikin työ- ja opiskelutohinoista. Syksy ja alkutalvi ovatkin olleet tähän astisen elämäni hektisimmät, joten pienikin paussi tekee varmasti hyvää. Odotan niin suuresti, että perheen kanssa saadaan viettää joulua ihan vain ilman aikatauluja! Ja täysiverinen lukutoukka kun olen, ilman kirjoja en lähde pienellekään reissulle. Yllä olevassa kuvassa näkyy osa kirjoista, jotka aion ottaa mukaan. En toki kuvittelekaan ehtiväni lukea kaikkia, hyvä jos yhden kokonaan, mutta rakastan sitä kun voin kirjapinojen äärellä tuumailla ja valita, mihin tartun seuraavaksi. Aikamoisia herkkuja kuvassa onkin, vai mitä? Tähän väliin ajattelinkin järjestää pienen hauskan arvonnan, jonka idea on hyvin simppeli:

kerro kommenttiosiossa, mistä kuvan kirjoista toivoisit olevan juttua blogissani välipäivinä ja siten osallistut pienen ylläripaketin arvontaan
!

Aion myös vihdoin kokeilla tehdä haaveilemani käsikorun tölkkien nipsuista, ja siksi otankin myös Tölkkidesign-kirjan ja tykötarpeet korua varten mukaan. Lupaan esitellä niin kirjaa kuin mahdollista aikaansaannostani myöhemmin. Mutta nyt alan valvomaan uunissa paistuvaa kinkkua ja paketoimaan vielä viimeisiä lahjoja! Nautitaanhan joulusta, ystävät!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Herman Koch: Lääkäri

Herman Koch: Lääkäri
Kustantaja: Siltala 2013
Alkuteos: Zomerhuis met zwembad (2011)
Suomentanut: Sanna van Leeuwen
Sivuja: 447
Mistä minulle: a-kappale, kiitos

" Vaistoja ei voi kitkeä pois", hän sanoi. " Vuosikaudet sivistyksen parissa saattavat häivyttää vaistot näkymättömiin. Kulttuuri ja lait pakottavat meidät pitämään vaistomme kurissa. Mutta vaistot eivät ole koskaan kaukana. Ne odottavat ja iskevät silloin, kun kukaan ei pidä vahtia."

Keski-ikäinen yleislääkäri, Marc Schlosser on hyvä mies, tai näin hän ainakin itse asian kokee. Pelastihan hän aikanaan vaimonsa joutumasta yhteen tylsimyksen kanssa, on kasvattanut kaksi upeaa nuorta neitiä ja pitää edelleen omaa praktiikkaansa, missä parantaa sairaita, niitäkin jotka häntä mielessään ällöttävät. Kyllä Marcia ihmiset kiinnostavat, mutta häntä etoo koskea vieraisiin ihmisiin ja heidän sairaisiin, visvaisiin onkaloihinsa. Marcin keskiluokkaisen turvalliseen ja tyydyttävään arkeen on tullut nyt kuitenkin pieni särö, sillä häntä epäillään hoitovirheestä. Kuuluisan näyttelijän, Ralph Meierin kuolema oli jättänyt jälkeensä tukun kysymyksiä ja isoimpana niistä lienee se, oliko Marc teoillaan tai tekemättä jättämisillään vaikuttanut Ralphin kuolemaan. Oliko kaikki vain sattumaa, vai liittyikö Ralphin kuolema jotenkin edelliseen kesälomaan, kun Schlosserin perhe vietti lomapäiviä Meierien kesähuvilalla? Mitä noina kesäpäivinä oikein tapahtui? Jotain sellaistako, mikä sinetöi sairastuneen Ralphin kohtalon vai oliko kuitenkin kaikki lopulta vain sattumien summaa?

Herman Kochin viime vuonna tarjoilema viileän kamalan ihana Illallinen jätti vahvan jäljen lukumuistiini. Muistelen edelleenkin kirjaa voimakkaan wau-efektin kera. Lääkäri on jo odottanut vuoroaan hyllyssäni hyvän tovin, sillä kulunut syksy ja alkutalvi on vähän yllättänytkin minut kiireydellään, mutta toki tässäkin pätee sanonta, hyvää kannattaa odottaa. Kylmää kyytiä oli jälleen luvassa. Koch heittää lukijan hyvin pian Marcin pään sisälle, suoraan lääkärin vastenmielisiin ajatuksiin. Kaikkivoipaisuuden tunne, johon Marc on onnistunut itsensä ennen tuota kaikkea, joka muodostui heille kaikille niin käänteentekeväksi, käärimään, suorastaan puistattaa. Kochin tarkkanäköisyys ihmisten heikkouksien ja suoranaisen sisäisen rumuuden tulkitsijana on Lääkärissä vähintään yhtä voimakasta kuin se oli Illallisessa. Ulkoisesti kaikki on näennäisen hyvin, keskiluokkaisen ihanasti, mutta syvissä vesissä piileekin jotain tummaa, rumaa. Kun se lähtee leviämään kauniiden kesäpäivien toimiessa näyttämönä, punnitaan ihmisen hyvyys, moraali.

Kochilla tuntuu olevan kyky kirjoittaa yhtä aikaa todella sujuvaa proosaa ja samalla koukuttaa lukijansa ihanan häiriintyneeseen juonikudelmaan. Nyt jos koskaan tuntuu oikealta verrata Kochin kirjoja sipulin kuorimiseen, sillä kerros kerrokselta Koch riisuu ihmismielen paljaimmilleen, niin ettei lukijana välty vahvalta reagoinnilta. Lääkärissä Koch jättää mielestäni kuitenkin enemmän tulkinnan varaa, jotain avoimeksikin. Toisaalta sekä Illallinen että Lääkäri molemmat edustavat minulle tarinoita, joita pyörittelee mielessään vielä pitkään. Vaikka Lääkäri ei tarjoillut minulle ihan sellaista vahvaa jälkipotkua mitä Illallinen, voin sanoa olevani vaikuttunut tästäkin ja toivon todella saavani vielä lukea lisää Kochilta! Nerokas kirja, jonka jälkeen takuuvarmasti et katso enää omaa lääkäriäsi samoin silmin...

Mari A:n kirjablogista löytyy hänen juttunsa lopusta kattava listaus Lääkärin blogijutuista, kurkatkaahan sinne siis!


torstai 5. joulukuuta 2013

Kirjabloggaajien joulukalenteri 5.12.2013


Tänään blogini saa kunnian esitellä meidän kirjabloggaajien vuoden 2013 joulukalenterin 5. luukun. Luukun takaa paljastuukin teille joulupuuhia! Joulukuu on ollut minulle jo useamman viime vuoden ajanjakso, jolloin virittäydyn joulutunnelmaan lueskelemalla jouluaiheisia tietokirjoja ja joululehtiä sekä puuhastelemalla jotain itsekin käsin; joulukortteja, joulukoristeita tai jotain kivaa itse tehtyä lahjaksi. Olennaista ei tosin ole lopputulos vaan se tekeminen, jouluinen puuhastelu on ainakin minulla omiaan helpottamaan kiireen tuomaa stressiä. Yllä olevassa kuvassa näkyykin yksi suosikkikirjani kun haluan uppoutua jo joulun tunnelmaan: Tiia Koskimiehen Syystunnelmia ja joulun odotusta, Wsoy 2005.


Parina viime vuonna olen erityisesti innostunut kierrätysmateriaalien käytöstä askartelussa ja muussa "tuunaamisessa". Vanhoista kirjan sivuista tulee kivaa lahjapaperia tai materiaalia vaikkapa kirjanmerkkeihin. Karin Lindroosin ja Kajsa Wikmanin Jouluiloa -kirja (lainakirja), Gummerus 2013 antaa ihanan monipuolisesti ideoita kierrätysmateriaalien käyttöön juuri jouluaskarteluissa-, ja käsitöissä. Hauskat tonttulakit syntyvät vaikkapa vanhoista raidallisista trikoo t-paidoista tai piparkakkumuoteista saa hienon ja varmasti uniikin joulukranssin!


Erityisesti joulukorttien teko on yhtä aikaa sekä hauskaa että rentouttavaa ja toki hyödyllistäkin. Kaupan korteissa ei toki mitään vikaa ole, päin vastoin, sieltäkin löytyy aivan ihania kortteja, mutta erityisesti kortin teko juuri joulukortiksi on minulle mielekästä puuhaa. Kivoja kortteja saa aikaan jo hyvin vähillä materiaaleilla eikä kaikkea materiaalia todellakaan tarvitse ostaa uutena kaupasta. Joulukorttiaskartelussa voi hyödyntää vaikkapa kiiltokuvia, vanhoja joulukortteja leikkaamalla niistä kortin kuvan irti. Valokuvat, kangaspalat, sanomalehtien sivut, pitsinauhat..vain mielikuvitus on rajana! Netistäkin löytyy paljon ideoita kun laittaa kuvahakuun "itse tehty joulukortti".


Olennaisena osana joulupuuhiin kuuluu toki myös aidot ihanat joulun tuoksut keittiössä! Muutamina vuosina olen tehnyt piparkakkutalon, joinakin paistanut piparit ihan kaupan taikinasta suoraan syötäväksi. Tänä vuonna kun olen joulukuun niin tiiviisti töissä, jätän piparkakkutalot suosiolla tekemättä (joulu ei saa olla suorittamisen aikaa!!) ja teen lasten kanssa vain kasapäin erilaisia pipareita muoteilla. Yksi ihana vinkki saada jouluntuoksua pipareiden lisäksi on pistellä kuivattuja neilikoita mandariineihin/satsumiin ja kietoa vaikka silkkinauhaa sen ympärille, ja pistää roikkumaan esimerkiksi oviaukon yläosaan tai ikkunaankin.


Jo vuosien ajan olen myös keräillyt ja säästellyt erilaisia joululehtiä. Niitä selaillessa pääsee jo haaveilemaan joulusta ja ideoimaan, mitä kivaa ehtii ja haluaa ehkä tehdä tulevana jouluna vaikka joulupöytään, koristeeksi tai lahjaksikin asti. Ja mikä parhainta, jos ei ehdi tai halua tehdä mitään, joulu tulee joka tapauksessa ilman isompia puuhastelujakin! Minulla joulu on ennen kaikkea aikaa perheen kanssa kiireettä. Varsinkin nyt kun teen kovasti töitä ja aloitin opiskelutkin työn ohella, korostuu joulun syvin merkitys. Joulu ei saisi olla suorittamisen aikaa. En puuhastele itse siksi, että yrittäisin luoda sellaisen lehtien idyllisen joulun vaan puuhastelen siksi, että rakastan joulua ja tykkään näpertää käsilläni kaikenlaista, siten virittäytyä joulun tunnelmaan. Rakastan suunnitella, haaveilla, tehdä listoja, mutta en ahdistu ja pety, kun ne jäävätkin usein vain suunnittelun asteelle. Joulupuuhastelut ovat eräänlaista terapiaa, mutta kun joulu lopulta koittaa, ei sillä ole merkitystä onko piparkakkutalot tehty tai kortit askarteltu itse, merkitystä on vain sillä että jokainen saisi viettää joulun itselle tärkeiden ihmisten parissa hyvillä mielin! Sitä toivon teille kaikille!

Huomenna juhlimme itsenäistä kotimaatamme, ja kuudennen päivän luukku aukeaa Kirjallisena -blogissa! Eilisen päivän luukun puolestaan voit kurkata Todella vaiheessa-blogista!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit

Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit
Kustantaja: Tammi 2013
Alkuteos: Sankta Psyko 2011
Suomentanut: Outi Menna
Sivuja: 502

Onneksi olkoon, sinun uusi elämäsi alkaa tästä. Ja on tietysti ajatellut niin ennenkin. Työpaikkaa voi vaihtaa, samoin kotikaupunkia, mutta mikään ei muutu. Hän on yhä jumissa samassa ruumiissa, hänen suonissaan virtaa sama saastunut veri, hänen päässään pyörivät samat muistot.

Kun melkein 30-vuotias Jan näkee erikoisen työpaikkailmoituksen lehdessä, hän enempiä ajattelematta hakee paikkaa ja saa kuin saakin kutsun haastatteluun. Työ jota Jan hakee, on hänelle tuttua kyllä; päiväkodin työntekijänä, mutta miljöö jossa hän tulee työskentelemään, on sangen erikoinen. Idylliseltä kuulostava Metsäkedon päiväkoti ei nimittäin ole todellakaan mikään keskiverto päiväkoti. Päiväkodin pihaa ympäröi korkeat muurit ja muurien sisällä tapahtuvaa päiväkodin arkea valvovat videokamerat. Metsäkedon päiväkodissa olevat lapset eivät ole ketä tahansa, sillä toinen heidän vanhemmistaan on vain maanalaisen käytävän toisessa päässä sijaitsevassa Sankta Patrician psykiatrisen klinikan, Sankta Psykon, hoidokkeja. Nämä itselle ja erityisesti toisille vaarallisiksi todetut potilaat saavat tavata lapsiaan hyvin kontrolloidusti. Päiväkodin työntekijöiden yhtenä tehtävänä onkin kuljettaa lapset tapaamisiin tunnelia pitkin, ilman kysymyksiä.

Toki poikkeuksellinen työympäristö ja -tehtävät ovat iso syy siihen, miksi Jan on halukas vaihtamaan paikkakuntaa uuden työn myötä, mutta vähintään yhtä paljon vaakakupissa painaa Janin henkilökohtaiset asiat, joista on parempi työyhteisön keskuudessa vaieta. Janilla on menneisyys niin NUPO:ssa, nuorten psykiatrisella polilla kuin raskas, vaiettu salaisuus eräässä edellisessä työpaikassa, Ilveksen päiväkodissa. Kuitenkin Jan vain haluaisi, että noilla elämän kaltoin kohtelemilla pienillä lapsilla olisi kaikki hyvin. Mutta sitten menneisyyden haamut saavat vahvaa otetta nykyhetkestä, ja Jan joutuu todellakin punnitsemaan oikean ja väärän haurasta sidettä.

Mutta hänellä ei ole ketään, jonka kanssa hän voisi hankkia elämän. Se on ehkä kaikkein pahinta. Ei se, että joutuu kokemaan ikäviä asioita, vaan se, ettei niistä voi puhua kenellekään.

Johan Theorinin Sankta Psykon kasvatit edustaa sitä trilleri-genreä, missä kirjailija osaa luoda psykologisen jännitteen äärimmäisen korkealle ja sen lisäksi vahvan miljöön, joka elää lukijan mielessä. Huomasin tämän lukuromaanimaisen piirteen jo Theorinin edellisessä teoksessa, Verikallioissa. Tässä tosin ei ole edes sitä pientä yliluonnollissävytteistä tvistiä kuten Verikallioissa oli. Sankta Psykon kasvatit on sen sijaan karhean realistinen trilleri. Toisaalta päiväkodin lapset ja rutiinit luovat tiettyä turvallisuutta ja kotoisuutta tarinaan. Theorin on taitava pikku hiljaa nostamaan jännityksen tasoa, niin että lopulta on pakko ahmia sivu toisensa jälkeen sydän kiivaasti pamppaillen. Sinällään tarinan viitekehykset antaisivat ainekset hyvin karmivaankin kerrontaan, mutta Theorin ei sorru mässäilemään aralla aiheella. Merkityksellisimmässä osassa kirjassa on Jan, erityisesti tietenkin nykyhetkessä, mutta myös voimakkaasti menneisyyden takaumissa. Toisaalta Janin nuoruudenrakkaus Alice Rami nousee menneisyyden paljastusten myötä voimakkaammin läsnäolevaksi tarinassa.

Sankta Psykon kasvatit oli lukukokemuksena erittäin vetävä ja kiehtova tällaisen psykologisten trillereiden suurkuluttajalle! Kahden lukemani Theorinin kirjan perusteella uskaltanen väittää, että tässä on kirjailija, jolta tulen lukemaan jatkossakin ilmestyvät teokset.

ORAVA HALUAA KIIVETÄ AIDAN YLI.

ORAVA HALUAA PÄÄSTÄ POIS PYÖRÄSTÄ.

MITÄ SINÄ HALUAT?

Theorinin uutuuden parissa ovat viihtyneet myös ainakin Leena Lumi, Annika sekä Annami!

PS: Ylihuomenna aukeaa blogissani meidän kirjabloggaajien joulukalenterin 5.s luukku!