torstai 29. lokakuuta 2015

Kirjamessutunnelmia


Pääsin tänä vuonna messuilemaan, joskin vain yhtenä päivänä ja silloinkaan en koko päivää. Harmikseni jouduin siis jättämään väliin kivat kirjailijabrunssit sun muut, joille olin kutsuja saanut. Messupäiväksi valikoitui työvuorojen myötä lauantai ja hyppäsinkin ystäväni kanssa jo aikaiseen aamujunaan täältä keskisestä Suomesta. Tänä vuonna messuiluni muodostui lähinnä kirjatarjonnan katsannasta, toki bongasin muutaman bloggaajakollegan (hei te kaikki ihanat), mutta montaa jäin harmittelemaan ettei nyt kohdattu. Bloggaajien omalla päivystyspisteellekään en tahtonut tänä vuonna sitoutua, koska messuaikana oli sen verran lyhyt. Mutta tokihan sitä jo tuossa muutamassa tunnissa ehti aika kivasti kierrellä messuilla ja kummasti täyttyi mukanani tullut matkalaukkukin kirjoilla. Ensi vuonna kuitenkin haluan mennä messuille jo perjantaina ja messuilla vielä lauantainkin. Nyt jäi nimittäin mm. ne ruoka- ja viinimessut tyystin käymättä.Saati että olisin ehtinyt ajan kanssa kuuntelemaan kirjailijahaastatteluita, lukupiirejä jne.

Muutamia havaintoja messukokemuksestani tässä tiivistetymmässä muodossa ennen kuin pääsette kuvien muodossakin vielä aistimaan tunnelmia:

- Lauantai ON ruuhkainen päivä, mutta kyllä siitäkin selviää!
- Mikäli ei ole tottunut paljon seisomaan ja kävelemään, voi ottaa jalkoihin tuntikausia messuilu. Minulla ei onneksi tätä ongelmaa ollut, MUTTA silti hyvät kengät tärkeät!
- Lapsillekin on messuilla todella kivasti nähtävää ja koettavaa.
- Antikvariaattipuolella kierrellessä on vain hyväksyttävä, että juuri löytämäsi, kauan etsimäsi kirja löytyisikin kohta toisesta pöydästä huomattavasti halvemmalla. Elämä on.
- Messuilla on kirjojen lisäksi useita ihania lahjatavara/sisustus/koru/kortti jms pisteitä. Minun suosikikseni nousi Piironki- niminen firma, joka myy mm ihania kirjaihmisten "must have"- kangaskasseja ja muutenkin kaikkea ihanaa minun makuuni.
- Näköjään tyhjä matkalaukku EI ollut yhtään liioittelua mukaan otettavaksi..

ps: Sori Tommi Korpela kun tuijotin varmaan aika kauan silmät kiiluen ihaillen kuin fanityttö konsanaan..

Ja tässäpä messutunnelmia vielä kuvien kera iloksenne:





Yllä olevassa kuvassa näkyykin kirjahankintani. Pari Agathaa yhteensä 20,5€ sekä Maukka ja Väykkä 7€ Antikvariaateista, Tammen osastolta huikea Keltaisen kirjaston "20 eurolla 3 kirjaa"- tarjoussatsi, Savukeitaalta vitosella Virginia Woolfin kirjoja kappale, Teokselta myöskin vain vitosella Johanna Sinisaloa sekä Atenalta kympillä kolme kirjaa. Kaikki todella mieleisiä, harkittuja hankintoja!

Mutta nyt on messut messuiltu, korut laitettu takaisin rasiaan ja arki jatkuu! Ensi vuonna uudestaan!


maanantai 19. lokakuuta 2015

Viktor Paulinen: 10+ Mallivastauksia peruskoulun koetehtäviin

Viktor Paulinen: 10+ Mallivastauksia peruskoulun koetehtäviin
Kustantaja: Nemo 2015
Sivuja: 193

Kun joku aika sitten luin lehdestä 16-vuotiaasta pojasta, joka menestyi koko peruskoulun ajan kokeissa suorastaan ilmiömäisesti, heräsi kiinnostukseni. Oma esikoiseni on vasta toisella luokalla ja olen huomannut, että olen onnistunut kadottamaan aika ison osan siitä tiedosta, jota peruskoulussa opeteltiin. En tiedä, kertooko se minusta jotain oppijana vaiko ylipäätään siitä, miten tarpeellista tuo tuolloin opittu tieto sitten on muutaman vuosikymmen jälkeen aikuisena. Halusin tutustua Viktorin kirjaan ensisijaisesti juuri siksi, että olisin taas enemmän kartalla siitä, mitä siellä koulussa tulevinakin vuosina ehkä opiskellaan ( ja mitä kaikkea sitä pääsee vanhempana vähän kuin treenaamaan lasten koulunkäynnin myötä läksyissä auttaessa...). Toisaalta kiinnosti myös ns. ilmiönä erittäin lahjakas opiskelija, joka lehtijuttujen mukaan käytti läksyjen tekoon jopa kahdesta kahdeksaan tuntia. Väkisin herää ajatus, että miten iso merkitys on todella suurella panostuksella asiaan vai pitääkö olla poikkeuksellisen älykäs ja lahjakas. Tiedätkö sinä muuten, mikä on mannermaasulku? Minä en muistanut, tiennyt. Kerrottakoon, että Viktorin vastauksen mukaan se on kauppasaarto, jossa valtio ympäröidään, jotta se ei pystyisi käymään kauppaa ( Napoleon käytti Britanniaa vastaan epäonnekkaasti).

Lyhyessä esipuheessa Viktor kertoo kirjan idean: se näyttää, miten rakentuvat erinomaisen arvosanan saaneet esseet, koevastaukset ja muut kirjoitustehtävä. Se on myös hyvä apu niin yläluokkalaisilla kuin heitä nuoremmillekin koululaisille. Toisaalta se on myös opettajille hyvä apukeino näyttää esimerkkejä oppilaille hyvistä vastaustavoista. Samalla se toimii myös hauskana tietopankkina jo omat kouluaikansa unohtaneelle vanhemmalle. Esipuheen jälkeen Viktor kokoaa liudan vinkkejä, mitkä ovat häntä auttaneet koulumenestyksessä. Ihaillen luen tuota listaa, sillä siitä kyllä nousee voimakkaasti esille Viktorin aito halu ja into oppia, tehdä parhaansa. Itse en olisi varmaan koskaan pystynyt noin suureen kurinalaisuuteen koulussa. Toisaalta nyt aikuisena kun opiskelin työn ohella kahta tutkintoa, valmistuin täysin arvosanoin erikoismaininnalla ansioitumisesta. Minä, aika keskinkertainen oppilas nuorempana. Liekö syynä oli se, että päätin opintojen alussa oikeasti tehdä parhaani ja panostaa.

Kirjassa keskitytään ylä-asteen kokeisiin ja tehtäviin. Kirja sisältää paljon lyhyitä tehtäviä, joihin vastaus on yleensä lauseen parin mittainen. Kirjoitelmista löytyy vertailun vuoksi yksi Viktorin viidennen luokan essee. Nämä esseet ylipäätään ovat yksi kirjan mielenkiintoisimmisa osioista. Tähän liittyy toisaalta myös yksi pieni asia, jota jäin kirjassa kaipaamaan. Olisin kaivannut esseevastauksiin liittyen jonkun lyhyen pohjustuksen äidinkielen opettajalta selventämään, mitkä ne ovat ne kriteerit, joilla Viktor sai täydet arvosanat. Lukijana toki jo ymmärtää esseitä lukiessaan, että sujuva kieli on olennaista, mutta ymmärtääkseni tekstissä on useitakin tiettyjä asioita, joita katsotaan arvosanaa antaessa. Olisi ollut hauskaa jos tekstistä olisi vaikka korostettu "punakynätyyliin" ne asiat, jotka rakentavat täydellisen esseen ja muutama kuvaava sana kappaleiden sivussa. Mutta kokonaisuutenahan tämä on mielenkiintoinen ja hauska opus jokaisen koululaisen kodin kirjahyllyyn. Kivana persoonallisena lisänä kirjan viimeisiltä sivuilta löytyy kopiona esimerkkejä Viktorin käyttämistä muistilapuista. Ahkera poika, ei voi muuta sanoa. Paitsi että tietenkin toivoa loisteliasta tulevaisuutta, uskon että kuulemme tästä pojasta vielä!


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

DO-BE DO-BE BOOK



Aikuisten värityskirjoista innostuneena ilahduin kun sain vinkin että nyt olisi tulossa kotimainen ns. laukkuversio; pieni ja ohut vihkonen, jossa on mm. Onni-kirjoista tutun Sanna Pelliccionin kuvitus. Värittämisen innostava ja toisaalta voimakkaan meditatiivinen vaikutus kun on omiaan laskemaan kierroksia vaikka keskellä päivääkin sopivassa välissä. Nämä DO-BE DO-BE BOOK -vihkoset ovat sopivan kokoisia kuljettaa vähän kuin huomaamattakin vaikka kalenterin välissä ja väritellä. Toisaalta tämä on ensimmäinen tällainen malli, jolla on näppärä ilahduttaa ystävääkin laittamalla vihkonen vaikka kirjekuoreen ja postiin.



Kuvissa on sekä vähän isompia väritettäviä pinta-aloja kuin myös pieniä yksityiskohtia. Väritysvihkonen on yksi Mirri Creativen tänä syksynä markkinoille tuomasta neljästä vihkosesta. Pidän tosi paljon tästä ideasta, että värityskirja onkin pieni vihkonen, joka on oikeasti näppärä kuljettaa laukussa mukana.

Tämä syksy on jotenkin kaikin tavoin kovin hektistä aikaa ja minullakin on nyt useampi kirja luvun alla. Puhumattakaan niistä isoista "nämä haluan lukea ASAP"-pinoista siellä täällä kotona. Mutta ensi viikolla on yksi varmasti vuoden odotetuimmista jutuista kirjaihmiselle, nimittäin Helsingin kirjamessut. Sinne olen minäkin suuntaamassa, kun viime vuonna jäi väliin työ- ja opintokiireiden takia. Luvassa messuilutunnelmia "livenä" Twitter-tililläni sekä myöhemmin täällä. Ensi sijaisesti aion panostaa niin kustantajien pisteissä visiteeraamiseen kuin antikvariaatteihin. Toivon mukaan bongaan myös monia kanssabloggaajia. Saa tulla vetämään hihasta jos tunnistaa ;) Rinnassa keikkuu bloggarin nimikyltti kyllä.

torstai 1. lokakuuta 2015

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla
Kustantaja: Otava 2015
Kansi: Päivi Puustinen
Sivuja: 238

Sinä olet kuollut kaksi päivää sitten. Minä en saa rauhaa siltä ajatukselta, että sinut on pakko polttaa tai laittaa kokonaan hautaan.
Sairaat vaihtoehdot.

Aapolla ja Annalla oli elämässään kaikki mallillaan: koti, työt, pieni Elsa-tyttö ja rakkautta kylliksi. Sitten heidän arkeensa astuu synkkä vihollinen, varoittamatta. Syöpä. Anna sairastuu syöpään ja vähitellen kun kaikki hoidot on käyty läpi ja toivo heitetty nurkkaan, syöpä maalaa koko perheen arjen mustaksi. Kun syöpä lopulta nujertaa Annan, jää Aapo keskellä elämää, jota ei olisi uskonut joutuvansa elämään: leskenä pienen lapsen kanssa. Suru ja ikävä meinaavat musertaa Aapon, mutta Elsa ei vielä täysin käsitä äidin kuolemaa vaikka ikävöikin. Arjen on pakko jatkua. Elsa täytyy viedä lopulta tarhaan, laskut on maksettava ja kotityöt hoidettava. Hetki kerrallaan Aapo rakentaa uudenlaista arkea, elämää ilman Annaa. Eihän sen näin pitänyt mennä.

Sinun kuollut pääsi lepää alttarilla siinä kohdassa, missä minä kuusi vuotta sitten käännyin sinua kohti.

Laura Lehtolan esikoisteoksessa, Pelkääjän paikalla, ollaan aika raskaiden asioiden äärellä. Nuori perhe, syöpään kuoleva vaimo. Etukansilieve kuitenkin antaa pienen vihjeen, että kirjassa ei käsitellä pelkästään surua vaan myös sitä, miten elämä voi kaiken suremisen jälkeen tarjotakin vielä jotain kaunista ja hyvää. Itse asiassa tämä aiheutti minussa ensin pientä vastahankaa ja kriittisyyttä. Koska syöpä on valitettavasti jälleen kerran ajankohtainen lähipiirissäni, voinee sanoa aiheen olevan aika herkän nyt. Toisaalta pienten lasten äitinä kai muutenkin aina ajottain kamppailee kuolemanpelon kanssa ja tiesin, ettei kirja sitä ehkä lievitä. Lisäksi epäilytti, miten reiluun kahteensataan sivuun voi mahduttaa uskottavasti ison menetyksen ja kuitenkin ehkä jo uuden onnen. Epäilykseni kuitenkin osoittautuivat turhiksi, sillä Lehtola on saanut teoksestaan taitavan kokonaisuuden. Jotenkin kaikki tuntuu niin pakottomalta, uskottavalta. Lehtola käyttää paljon varsinkin aluksi vertauskuvallista kieltä. Syöpä ja sen seuraukset muuttuvat lukuisiksi vertauskuviksi aina panssarivaunuista bambumajaan. Pidän rikkaasta kielestä ja varsinkin vertauskuvat tuovat usein tekstiin hienoa syvyyttä ja vivahdetta. Nyt niitä kuitenkin oli minunkin makuuni ehkä paikoin hieman liikaa. Tämä on kuitenkin kokonaisuudessa sinällään pieni seikka, eikä haitannut lukemista.

Lehtola kirjoittaa sujuvasti ja ennen kaikkea uskottavasti, voimakkaan elämänmakuisesti herkästä aiheesta. Vaikka tarinassa on paljon surua, on siinä paljon myös toivoa. Se ei jätä lukijana lohduttomaan mielentilaan, vaikka lukiessa aikamoisen tunneskaalan läpi kävinkin. Itkin ja nauroin, elin mukana. Kirjan viimeisen sivun käännettyä huomasin ajattelevani, että tahtoisin kuulla tarinan henkilöistä vielä lisää. Pelkääjän paikalla onnistui siis luikertelemaan jonnekin tuonne sydämen tienoille. Ei hullummin esikoiskirjalta.

Luulin, että tässä elämässä on tapahtunut jo kaikki, mutta ei näköjään ollut. Meidän sohvamme on viime vuodet ollut kotisairaalan sänky, ambulanssimiesten tuumimispiste ja epävoiton kaarnalaiva, olkoon se vielä tämän epäonnisen kouluttajan varavuode.