sunnuntai 21. elokuuta 2016

Hugh Howey: Hiekka

Hugh Howey: Hiekka
Kustantaja: Like 2016
Alkuteos: Sand 2014
Suomentanut: Einari Aaltonen
Sivuja:351

Palmer katsoi jalokivien rypästä ja sen jälkeen tiheää tähtipaljoutta, joka palasi näkyviin, kun teltan lieve valahti paikoilleen. Lukemattomien tähtien matto ulottui dyyniltä taivaalle ja kaukaisuuteen. Kaupungissa ei nähnyt sellaista määrää tähtiä, koska kaasuvalot loimottivat läpi yön. Mutta täällä pään päällä levittäytyi autiomaan leima, tähtien kirjoma taivaankansi, joka paljasti, että poika oli kaukana kotoaan, että hän oli keskellä armotonta autiomaata.

Kaukana tulevaisuudessa, jossa vanha maailma oli hautautunut hiekkaan ja uusi rakennettu sen päälle, hiekkasukeltaja Palmer yrittää selviytyä päivästä toiseen samalla kun haaveilee toisenlaisesta elämästä. 12 vuotta sitten perheen isä lähti etsimään parempaa tulevaisuutta kuin mitä elämä hiekkadyynien keskellä saattoi tarjota, ja jäi sille tielleen. Myös perheen äiti teki omat ratkaisunsa selvitäkseen ja sisarusnelikko joutui luovimaan omillaan. Sisko Vic oli jo kauan kulkenut omia teitään ja nyt Palmerkin alkoi olla yhä pidempiä aikoja pois nuorempien veljesten Connerin ja Robin luota. Pikkuhiljaa koko perhe oli hajallaan, hukassa toisiltaan ja osa itseltääkin. Kauan sitten kadonneen isän muisto säilyi silti vahvana jokaisen mielessä. Arvaamattomat dyynit ja tuuli tekivät elämästä hankalaa. Erityisten sukelluspukujen ansiosta hiekkasukeltajat saattoivat sukeltaa syvällekin hiekan uumeniin etsimään tavaraa hautautuneista rakennuksista. Ihmisten puheissa kulkee sitkeä huhu Danvarista, myyttisestä suurkaupungista syvemmällä hiekassa kuin mikään aikaisemmin löydetty. Aavikkobandiitit palkkaavat Palmerin ja tämän ystävän paikallistamaan Danvarin ja vaikka Palmer tietää keikan olen äärimmäisen vaarallinen, ei hän kieltäydy. Ehkä tämä olisi se keikka, joka toisi hänelle sen verran mainetta ja mammonaa, että hän pääsisi elämässään eteenpäin.  Syvyyksiin sukeltaessaan Palmer käynnistääkin tapahtumaketjun, joka muuttaa niin hänen kuin muidenkin dyynien keskellä elävien elämää.

Hän veti ilmaa syvälle sisäänsä. Uudemman kerran. Aivan kuin hän olisi imenyt sitä ohuella pillillä. Välähtely hänen näkökentässään kuitenkin taukosi. Palmer painui hieman alemmas, mutta sitten hän ryhdistäytyi. Näkymä edessä muuttui. Rakennuksessa oli nyt hiekkaa. Hän oli saanut ruudun rikottua. Huojuva kaistale purppuranpunaista paljasti, että sisäpuolella oli ilmaa. Onttoa. Esineitä.
Menen sisään, hän ilmoitti Hapille.
Menen sisään, hän totesi itselleen.
Sitten hiekanpiirtäjä nielaisi hänet.

Hiekka on Siilo-trilogian luojan Hugh Howeyn alunperin viideksi pienoisromaaniksi kirjoittama dystopia, joka on koottu nyt yhdeksi romaaniksi. Hiekkaa lukiessa ei kuitenkaan tullut tunnetta jotenkin katkonaisesta tekstistä tai juonenkulusta vaan tarina oli sujuvaa ja koukuttavaa luettavaa alusta loppuun. Maailma, jonka Howey on tällä kertaa maalannut dystopiansa näyttämöksi on niin vakuuttava, että hiekan maun melkein tuntee suussaan. Kiehtova yksityiskohta kirjassa on se, että erilainen hiekka on nimetty eri tavalla. Se kuvastaa hyvin hiekan merkitystä tarinan ihmisten elämässä. Siivi on hienoa, ilmassa pölisevää hiekkaa, kun taas skrumi on kengänpohjiin juuttunutta märkää hiekkaa. Kiehtovaa oli myös lukea hiekkasukeltamisesta siihen tarkoitetun puvun avulla. Kohdat joissa hiekkasukeltajat sukeltavat hiekan uumeniin on kirjoitettu niin todentuntoisesti, että paikoin tunsin melkein klaustrofobisia tunteita lukiessa. Puvun avulla hiekkasukeltajat saavat hiekan virtaamaan kevyemmin ympärillään.

Väkisinkin tulee verrattua Hiekkaa Siilo-trilogian osiin ja täytyykin todeta, että Hiekka on jotenkin syvempi ja aikuismaisempi tarina. Myös miljöö on kokonaisuutena vaikuttavampi, mutta toisaalta Siilo- trilogiassa jännitys oli tietyllä tapaa usein kouriintuntuvampaa. Syvyyttä tarinaan tuo se, että Howey tuo tarinaan useamman ihmisen ajatuksia ja kipupisteitä. Sisarusnelikossa jokainen saa äänensä kuuluville muutaman muunkin merkityksellisen henkilön ohella. Tyhjäkäyntiä Hiekassa ei ollut missään vaiheessa. Nautin todella paljon Howin luomasta dyynien maailmasta. Väkisinkin tulee mieleen, että Hiekasta tulisi varmasti aika upea elokuvakin. Tällä hetkellä tuntuu, että vaikka pidin aikatavalla Siilo-trilogiasta, pidin hitusen enemmän Hiekasta. Hiekka on dystopia, jossa on vaikuttava miljöö, kiinnostavat henkilöhahmot sekä psykologista syvyyttä. Ei voi kuin tykätä!

tiistai 16. elokuuta 2016

J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt

J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt
Kustantaja: Tammi 2016
Alkuteos: Kitchens of the Great Midwest 2015
Suomentanut: Mari Hallivuori
Sivuja: 394

" Tiesitkö, että desissä marinarakastiketta on liki kahdeksankertainen määrä lykopeeniä tuoreeseen tomaattiin verrattuna? " Lars kysyi sätkivältä tyttäreltään työnnellessään vaunuja hitaasti etenevien pariskuntien virrassa, joka aaltoili ja poukkoili heidän ympärillään. " Tänään ostetaan hyviä kastiketomaatteja."

Eva siristeli silmiään päivän kirkkaudessa, mutta otti katsekontaktia, jonka Lars tulkitsi viestittävän Rakastan isää tai ehkä Tein juuri pahimmat niskakakat, mitä isä on eläessään nähnyt. Suorassa auringonpaisteessa oli vaikea sanoa varmasti.
Kun turskan hajun kyllästämä Lars rakastuu ravintolan fiksuimpaan tarjoilijaan Cynthiaan, saa Evan tarina alkunsa. Evasta varttuu nainen, jonka illalliskutsuille päästäkseen ihmiset maksavat tuhansia dollareita. Mutta miten Evasta tuli Eva? Erakkomaisuuteen taipuva ruokamaailman jumalatar, joka tiesi jo pienenä tyttönä, miten kasvattaa parhaimmat ja tulisimmat chilit. J. Ryan Stradalin Keskilännen keittiöt lähtee kertomaan Evan tarinaa aina 80-luvun lopulta, jolloin Evan vanhemmat tapasivat aina nykyhetkeen. Tarinankäänteistä ei oikein voi kertoa kummoisia ilman että samalla tulee tahtomattaan paljastaneeksi enemmän kuin haluaa. Evan tarinaa punotaan useamman ihmisen tarinan kautta ja useimmiten äänessä onkin joku muu kuin itse Eva. Näin piirtyy Evan muotokuva pikkuhiljaa lukijan mieleen. Ja entä sitten se ruoka, ai että! Sillä siitähän tässä kirjassa on isolta osin kysymys. Tai oikeastaan sen merkityksestä ihmisten arjessa ja juhlassakin. Ruokakuvaukset ja reseptit ovat niin olennainen osa romaania ja niitä lukiessaan alkaa väistämättä mieli tehdä kokata itsekin jotain hyvää.

6 desiä grahamkeksirouhetta
2,5 desiä sulatettua voita
2,5 desiä maapähkinävoita
6 desiä tomusokeria
2,5 desiä maitosuklaarouhetta ja 1 teelusikallinen voita

Yhdistä grahamkeksirouhe, voisula, maapähkinävoi ja sokeri taikinaksi. Painele voideltuun 20 x 30 cm vuokaan. Sulata maitosuklaarouhe ja voi, ja levitä seos taikinapohjan päälle. Jäähdytä kiinteäksi jääkaapissa ja leikkaa paloiksi.

Stradal kirjoittaa ihanan sujuvasti ja tarkastelee ruokakulttuuria lempeän ironinen pilke silmäkulmassaan. Lukija saa nauraa hyväntahtoisesti monenlaisille erilaisten ruokatrendien "uhreille" samalla kun nauttii makunystyröitä hivelevästä tarinasta. Pohjoismaalaisen ruokakulttuurin kasvattina oli myös mielenkiintoista tutustua Keskilännen ruokakulttuurin ja sen murrokseen Evan tarinan rinnalla. Kirjaa lukiessa tajusin, että olin kaivannut jo pitkään tällaista ruoanmaailmaan keskittyvää romaania. Haikeana muistelen mm. Marsha Mehranin romaaneja, joissa myöskin ruoka oli vahvassa keskiössä. Keskilännen keittiöt on herkullisen hauska ja lämminhenkinen kirjallinen makupala, jota olisi nauttinut mielellään pidempäänkin. Nam!

Myös Katja Ja Krista ovat viihtyneet Keskilännen keittiössä!